Radiojodihoidossa osa2

 

 Aikuisen naisen

pitäisi ymmärtää

käyttäytyä hillitysti,

pukeutua säädyllisesti,

puhua viisaita sanoja,

ymmärtää ja lohduttaa

vierellä kulkijaa.

Aikuiselle naiselle

on luotu muotti,

jonka sisään pitää mahtua,

ja unohtaa itsensä

eikä pyristellä vastaan.

Paheksutut naiset viis välittävät

ohjeista ja vaatimuksista,

pukeutuvat miten huvittaa,

paljastavat mitä haluaa,

elävät onnellista elämää

itsensä ja muiden

paheksuttujen kanssa.

Välillä surevat säädyllisten

ihmisten elämätöntä elämää

ja jatkavat huvituksiaan. 

 

Minulta kyseltiin, että miltä minusta tuntuu mennä radiojodihoitoon eli koppihoitoon, joksi sitä nimitin ja olla yksin viikonloppu potilashuoneessa. Ei se minua huolettanut ollenkaan ja ajattelin, että menen hiljaisuuden retriittiin, jossa saan olla yksin omien ajatusteni kanssa. Toki se ei ollut ihan samanlaista, kuin retriitissä olisi, koska minulla oli mukanani viihdykkeitä, kuten puhelin ja tietokone, lisäksi ne sairaalan televisiot ja soittimet. Ennen sydänsiirtoa olin ollut paljon yksin kotona ja oppinut siihen. Olihan se mukavaa, kun puolisoni oli jäänyt eläkkeelle vuosi ennen radiojodihoitoa, mutta tunsin, että molemmat kaipasimme vähän omaa aikaa, jolloin saa rauhassa tehdä omia juttujaan ja miettiä asioitaan. 

Viikonlopun aikana minusta ei kertaakaan tuntunut yksinäiseltä. Päivät rytmittyi ruokailujen ja lääkkeiden ottoihin. Välissä kävin suihkussa ja vaihdoin petivaatteet. Kun oli vapaata, kirjoittelin tietokoneella blogia, kännykällä runoja ja soittelin tai viestittelin perheen kanssa. Vointini pysyi hyvänä, enkä tiennyt mitään kapselin vaikutuksesta. Seurailin seinällä olevasta mittarista säteilyni määrää. Kouluaikainen ystäväni oli yllättänyt minut tullessani huoneeseen ja siellä odotti pussi, jossa oli minulle karkkia, luettavaa ja kortti. Näitä karkkeja sitten mutustelin viikonlopun aikana ja ihanat hoitajat toivat minulle fazerinsinistä, kun harmittelin, että en ollut tiennyt, että saan jo syödä osastolla karkkia. 

 

Kiitos ihanalle ystävälle

Maanantai aamuna fyysikko tuli mittaamaan säteilyni ja antamaan luvan kotiutua sekä ohjeet varoajasta, jolloin ei saa olla lähellä toisia. Minulla oli sen verran vielä säteilyä, että en saanut olla lasten lähettyvillä kahteen viikkoon ja puolison kanssa jouduimme nukkumaan eri huoneissa viikon ajan. Ei saatu nukkua edes viereisissä huoneissa. Meillä on onneksi kaksi vessaa ja päätimme varata toisen niistä ainoastaan minun käyttööni. Saimme kuitenkin olla samoissa tiloissa, kun pidimme 1-2 metriä etäisyyttä toisiimme. Söimme siis yhtäaikaa ja katsoimme televisiota olohuoneen vastakkaisilla puolilla. Ikävintä oli, kun en saanut tavata lastenlapsia, mutta onneksi whatsappi puhelut toimivat lohdukkeena. Kotiin ajelimme niin, että istuin autossa takapenkillä mahdollisimman kaukana puolisostani. Kaupassa olison saanut käydä niin, että pitäisin 1-2 metriä etäisyyttä muihin ihmisiin, mutta päätin, että en altista ketään säteilylle. 

 

 

Ennen sairaalasta kotiutumista minulla oli vielä maanantai aamuna gammakuvauksessa käynti. Sillä selvitetään radiojodihoidon avulla löytyykö kehostani vielä kilpirauhaskudosta. Olin kuvitellut, että gammakuvaus on vähän samanlainen kuin CT-kuvaus. Ja toisaalta se olikin. Kuvaus tehtiin selinmakuulla, jossa kuvauslaite, joka on neliön mallinen ja kooltaan noin 50x50, kiertää kasvojen ja kaulan alueella hitaasti samalla kuvaten. Kun tämä levy alkoi laskeutua kasvojani kohti ja oli jo melkein nenässäni kiinni, minulle iski paniikki. Huusin hoitajalle, että ota se heti pois, minä en pysty tähän. Hoitaja oli hyvin ystävällinen ja kysyi, pystyisinkö olemaan niin, että rintakehälleni laitetaan tyyny, niin laite jää vähän kauemmaksi kasvoistani. Laitteesssa on lukulaite, joka arvioi, milloin etäisyys on sopiva ja nyt se otti etäisyyden tyynystä. Siltikin laite oli lähellä kasvojani, mutta näin pystyin olemaan ja tutkimus kesti noin 45 minuuttia. Tämä oli mielestäni kaikista pahin tutkimus, mitä minulle on tehty ja minulle niitä on tehty viimeisten vuosien aikana lukematon määrä. Toinen, jossa menen paniikkiin on magneettikuvaus, jossa joudun menemään kokonaan magneettiputkeen ja minulle on laitettu kasvoille verkko.

Kun lähdin sairaalasta, minulle ei annettu jatkoista muuta ohjetta kuin, että kontrolliaika tulee elokuulle syöpäpoliklinikalle. Olin ihmeissäni, että jatkanko kilpirauhaslääkitystä entisellä annoksella, milloin otetaan seuraavat verikokeet ja soitetaanko minulle gammakuvaus vastauksista kotiin. Otin yhteyttä omaan terveyskeskukseen asian vuoksi. Siellä ei oikein ymmärretty, että jatko kontrollit kilpirauhaslääkityksen suhteen tapahtuu terveyskeskuksen kautta. Kyllä sai vääntää asiasta useampaan kertaan, mutta lopulta asiat selvisi. Gammakuvauksen tuloksia en muista nähneeni omakannasta, mutta minulla alkaa jo tulla hoitoväsymystä, joten odotan sitä elokuun kontrollia. Toivottavasti se aika tulee ilman, että pitää perään kuuluttaa. Voi vain miettiä, miten ikäihmiset ja hoitotyötä tuntemattomat selviävät näissä sairaaloiden viidakoissa, kun alan ihmiselläkin alkaa väsymys tulla.