Työläisen arkea

  En minä suuria tehnyt, ihan pieniä vaan,

en koskaan päässyt suurta juhlimaan,

mutta joskus, joskus se pienikin huomataan.

Antoi Luoja tehtävän arvokkaan,

katso sydämelläsi maailmaa,

katso tarkasti jokaista kulkijaa.

Älä sulje silmiäs milloinkaan,

älä edes silloinkaan,

jos näet kurjuutta, pahuutta vaan.

Tartu silloin käteen kaikista pienimpään,

anna rakkautta, rakkautta aina vaan,

Se saa pienenkin suureksi kasvamaan.

Huonoilla teillä kulkevaan,

luo katse lempeä rauhoittamaan,

kaikki järjestyy aikanaan.

Pysähdy vanhus myös kohtaamaan,

ole lohtuna viime matkallaan,

sitä koskaan et tule unohtamaan.

Siinä ihmisyytesi punnitaan,

miten heikoimmat ihmiset kohtaatkaan,

kuinka rakkautta elämässäsi jaat,

silloin pääset suurta juhlimaan. 

 

Tervehdys täältä työkokeilijalta. On kulunut jo kuukausi, kun olen tänne viimeksi kirjoittanut. Työssäkävijän kiireet ovat ottaneet minut valtaansa vaikka teenkin lyhennettyjä päiviä. Vitsailin kyllä töihin palatessani, että nyt varmaan elämä rauhoittuu ja kiire hellittää. Sitähän sanotaan, että eläkeläisillä on aina kiire. No eipä oikein ole hellittänyt kiire, mutta jotenkin elämä on saanut uuden rytmin ja tykkään siitä.

 

Teitähän tietysti kiinnostaa, miten minulla on töissä mennyt ja tykkäänkö käydä töissä. No kyllä olen tykännyt palata työelämään. Toki minulla on ollut nyt vähän kuin kuherruskuukausi menossa. Yllättävästi aamu-unisena ihmisenä onkin ollut kohtuullisen helppoa lähteä työpaikalle vaikka sitä epäilin. Minulla on lupa tehdä myös etänä töitä, mutta olen vain muutamana päivänä tehnyt näin. Mielestäni päivä rytmittyy työhön ja vapaa-aikaan paremmin, kun lähtee töihin ja palaa töistä. 

Ja parasta työpaikalla on hyvät työkaverit. Ensimmäisinä päivinä olin kuin peura ajovaloissa ja poukkoilin kyselemään sieltä ja täältä neuvoja aloitukseen. Tietokoneet eivät pelittäneet alkuun ja salasanat tulivat tipahdellen. Kieltämättä olin vähän kärsimätönkin, kun asiat eivät itselläkään sujuneet, kuten olin ajatellut. Olin kuitenkin ollut melkein viisi vuotta pois työelämästä ja kokenut monenlaisia "pikkujuttuja" siinä välissä, niin ei kukaan varmaan olettanutkaan, että tulen suoraan remmiin mukaan. Se tunne oli vain itselläni.

Nyt, kun on oppinut pelaaman koneen ja ohjelmistojen kanssa, niin voin keskittyä paremmin työnsisältöön. Olen vastaamassa neuvonta- ja palveluohjauksen puhelimeen ja kysymyksiä satelee laidasta laitaan. Avuton olo on kyllä usein, kun niin monet asiat ja kriteerit ovat Pohteen myötä muuttuneet. Onneksi on työkaverit, joilta saa apua ja neuvoja. Ja miten paljon se lämmittää mieltä, kun pystyy auttamaan ihmisiä. Puhelimen toisessa päässäkin löytyy hyvin ymmärrystä uudelle ihmiselle, että aina vastaus ei tule kuin apteekin hyllyltä vaan joudun selvittelemään asioita ja soittamaan takaisin.   

Tämä neljän tunnin työpäivä on minulle juuri sopiva. Työpäivän jälkeen jaksaa vielä jotakin touhuta kotona ja ehtii ottamaan päväunetkin. Toki loppuviikosta huomaan väsymyksen lisääntyvän. Jospa tilanne paranee ajan kanssa. Harmittaa ainaostaan se, että työkokeilun aikana ei voi kokeilla tehdä esim. kolme tai neljä päivää viikossa vähän pitempiä päiviä ja loppuviikko vapaata. Se voisi olla minulle vielä parempi niin ehtisi palautua paremmin työviikosta.   

Päällimäisenä tunteena on kiitollisuus tästä mahdollisuudesta ja toive, että kunpa pysyisin nyt terveenä. Syöpäkontrolli on tulossa ja kuten me suomalaiset usein ajatellaan, että kun kaikki on hyvin, niin ei tämä voi jatkua näin. Joku paha tietysti vaanii nurkan takana. Pitää vaan nyt opetella ajattelemaan, että jospa se onkin hyvä, joka nurkan takana vaanii ja uskoa niin. 

Ps. Olen muuten jo laittanut jouluvalot ulos (puoliso ne oikeasti laittoi pyynnöstäni) ja ottanut esiin ensimmäisen joulukoristeen. Jouluradiokin on alkanut kuulumaan, joten tästä on hyvä jatkaa joulua kohti.

Jännän äärellä

 Kotimetsä

 Olen matkalla lapsuuden maisemiin,

uni hellästi matkaan mun laittoi.

Kotimetsiin, kauniisiin rakkaisiin,

kevein mielin matkaani saattoi.

 

Lumi harsollaan peittelee kuuset nuo,

majan juurelleen tahdon laittaa,

kuusenoksat lempeän lämmön suo,

siellä suojassa uni maittaa,

 

Näen kauniina loistavan auringon,

kevätsäteillään valoa luopi,

oma pesä kun juurella kuusen on,

se turvaisan olon suopi,

 

Unen läpi voin kuulla mä kaunoisen,

linnun laulun oksilla puiden,

tunnen poskella tuulen henkäyksen,

äänet kuuluvat herkästi soiden.

 

Kuinka tunnenkaan tuoksun tuon talvisen,

jota lapsena tunsin ma silloin,

kun yhdessä siskojen, veikkojen

me leikittiin metsässä illoin,

Voin melkeinpä kuulla kutsuvan,

rakkaan äidin lapsia luokseen,

tunnen syömmessäin ison ikävän,

silmäkulmassa kyynel juoksee,

En tahtoisi pois tätä unta antaa,

tahdon olla viel´ pienen tovin,

se pienoinen tyttönen kuusen alla, 

jolla kotiin on ikävä kovin.

 

Tänään minusta on tuntunut juuri tuolta kuin runossa kirjoitan; tahtoisin olla se pienoinen tyttönen, joka huolettomana sai leikkiä lapsuuden leikkejä. Mutta nyt pitää tunnustaa, että jännittää enemmän kuin pitkiin aikoihin. Olen tavallaan uuden edessä vaikkakin vanhan äärellä. Olen sopinut lääkärin ja työnantajani kanssa, että lähes viiden vuoden sairausloman ja kuntoutustuella olon jälkeen kokeilen palata takaisin työelämään työkokeilun kautta. Keväällä aloin tätä suunnittelemaan ja juttelin asiasta sydänlääkärini kanssa, että olisiko se mahdollista syksyllä, kun sydän- ja kilpirauhaskontrollit ovat ohitse. Sovittiin, että voin kokeilla maksimissaan osa-aikaista ja fyysisesti kevyttä työtä. Olin ennen sairastumistani tehnyt ikäihmisten, omaishoitajien, leskeytyneiden jne. terveystarkastuksia, ollut muistihoitajana sekä neuvonta ja palveluohjaajana, mitkä sinänsä eivät ole fyysisesti raskasta työtä, mutta vaatii paljon keskittymistä. Työ ikäihmisten parissa on ollut aina minulle mieluisaa, mutta nyt koen terveystarkastukset henkisesti raskaiksi siksi, että se on lähes terapeuttista työtä, kuunnella, kannustaa ja rohkaista raskaissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä jaksamaan eteenpäin, kun omatkin voimavarat ovat rajalliset. 

Varasin ajan työterveyslääkärille huhtikuulla työkokeiluasian eteenpäin viemiseksi. Tällöin sovittiin, että käyn vielä kesäkuussa sydänkontrollissa ja sen jälkeen varaan uudelleen ajan työterveyslääkärille, jolloin laitetaan työkokeiluasia vireille. Sovittiin myös, että otan myös yhteyttä työnantajaani ja varmistan, että työkokeilu on mahdollista. Esimiehen kanssa tavattiin toukokuussa ja hän suhtautui myönteisesti työkokeilun aloittamiseen ja vähän jo mietittiin tulevia työkuvioita työkokeilun jälkeen. Kesäkuussa minulla oli Meilahdessa sydänkontrolli ja todettiin sydämessä olevan kaikki hyvin. Kesäkuun lopussa kävin työterveyslääkärillä työkokeilu asiassa ja päätettiin, että haetaan työkokeilua alkavaksi lokakuun alusta kolme kuukautta, jonka jälkeen aloitan työt osa-aikaisesti, jos työkokeilu onnistuu. 

Täytin Kevalle hakemuksen työkokeilusta ja työterveyslääkäri laittoi lausunnon terveydentilastani. Sain pian myönteisen päätöksen ja varasin työterveyteen ajan kolmikantaneuvottelua varten syyskuun alkupuolelle. Tässä neuvottelussa sovittiin työkokeilun tehtävät ja tavoitteet. Laitoin nämä vielä Kevalle tiedoksi ja lääkäri toimitti muistion neuvottelusta. Lopullinen päätös Kevalta tuli nopeasti ja nyt olen sitten maanantaina 2.10. aloittamassa työkokeilun. Suunnitelmissa on aloittaa neuvonta- ja palveluohjauksessa puhelimeen vastaajana. Koska olen ollut monta vuotta pois työelämästä, joudun alkuun opettelemaan työrytmin, työhön liittyvät asiat, kuten tietokoneen ohjelmat, jotka ovat muuttuneet poissa ollessani, hankkimaan salasanat, avaimet jne. Lisäksi täytyy perehtyä sosiaalipuolen palveluihin, koska kriteerit hoitoon pääsyyn ovat muuttuneet ja palvelun tuottajat ovat lisääntyneet. Paljon asiaa täytyy oppia kolmessa kuukaudessa, mutta pohjat työhön ovat jo olemassa. 

 

 

 

Miltä minusta tuntuu palata töihin? Sen pienoisen tyttösen on nyt aika palata aikuisen rooliin ja sorvin ääreen  vaikka jännittääkin kovasti. Työpaikallani on lähes kaikki ihmiset vaihtuneet ja uusiin tutustumisessa on oma jännityksensä. Myös työrytmiin palaamisessa on haasteensa. Aamut ovat minulle edelleen vaikeita ja nyt pitää rytmi kääntää aamupainotteiseksi. Huolettaa myös se, että miten opin asioita pitkän poissaolon jälkeen. Kaikki tämä jännittää ja huolettaa, mutta myös odotan sitä, että elämään tulee tietty rytmi vaikka koen myös menettäväni tietynlaisen vapauden. Menot täytyy nyt suunnitella viikonlopuille. Onneksi minulla on jäljellä pitämättömiä lomapäiviä, että saan kesällä pitää vähän lomaa.