En minä suuria tehnyt, ihan pieniä vaan,
Tervehdys täältä työkokeilijalta. On kulunut jo kuukausi, kun olen tänne viimeksi kirjoittanut. Työssäkävijän kiireet ovat ottaneet minut valtaansa vaikka teenkin lyhennettyjä päiviä. Vitsailin kyllä töihin palatessani, että nyt varmaan elämä rauhoittuu ja kiire hellittää. Sitähän sanotaan, että eläkeläisillä on aina kiire. No eipä oikein ole hellittänyt kiire, mutta jotenkin elämä on saanut uuden rytmin ja tykkään siitä.
Teitähän tietysti kiinnostaa, miten minulla on töissä mennyt ja tykkäänkö käydä töissä. No kyllä olen tykännyt palata työelämään. Toki minulla on ollut nyt vähän kuin kuherruskuukausi menossa. Yllättävästi aamu-unisena ihmisenä onkin ollut kohtuullisen helppoa lähteä työpaikalle vaikka sitä epäilin. Minulla on lupa tehdä myös etänä töitä, mutta olen vain muutamana päivänä tehnyt näin. Mielestäni päivä rytmittyy työhön ja vapaa-aikaan paremmin, kun lähtee töihin ja palaa töistä.
Ja parasta työpaikalla on hyvät työkaverit. Ensimmäisinä päivinä olin kuin peura ajovaloissa ja poukkoilin kyselemään sieltä ja täältä neuvoja aloitukseen. Tietokoneet eivät pelittäneet alkuun ja salasanat tulivat tipahdellen. Kieltämättä olin vähän kärsimätönkin, kun asiat eivät itselläkään sujuneet, kuten olin ajatellut. Olin kuitenkin ollut melkein viisi vuotta pois työelämästä ja kokenut monenlaisia "pikkujuttuja" siinä välissä, niin ei kukaan varmaan olettanutkaan, että tulen suoraan remmiin mukaan. Se tunne oli vain itselläni.
Nyt, kun on oppinut pelaaman koneen ja ohjelmistojen kanssa, niin voin keskittyä paremmin työnsisältöön. Olen vastaamassa neuvonta- ja palveluohjauksen puhelimeen ja kysymyksiä satelee laidasta laitaan. Avuton olo on kyllä usein, kun niin monet asiat ja kriteerit ovat Pohteen myötä muuttuneet. Onneksi on työkaverit, joilta saa apua ja neuvoja. Ja miten paljon se lämmittää mieltä, kun pystyy auttamaan ihmisiä. Puhelimen toisessa päässäkin löytyy hyvin ymmärrystä uudelle ihmiselle, että aina vastaus ei tule kuin apteekin hyllyltä vaan joudun selvittelemään asioita ja soittamaan takaisin.
Tämä neljän tunnin työpäivä on minulle juuri sopiva. Työpäivän jälkeen jaksaa vielä jotakin touhuta kotona ja ehtii ottamaan päväunetkin. Toki loppuviikosta huomaan väsymyksen lisääntyvän. Jospa tilanne paranee ajan kanssa. Harmittaa ainaostaan se, että työkokeilun aikana ei voi kokeilla tehdä esim. kolme tai neljä päivää viikossa vähän pitempiä päiviä ja loppuviikko vapaata. Se voisi olla minulle vielä parempi niin ehtisi palautua paremmin työviikosta.
Päällimäisenä tunteena on kiitollisuus tästä mahdollisuudesta ja toive, että kunpa pysyisin nyt terveenä. Syöpäkontrolli on tulossa ja kuten me suomalaiset usein ajatellaan, että kun kaikki on hyvin, niin ei tämä voi jatkua näin. Joku paha tietysti vaanii nurkan takana. Pitää vaan nyt opetella ajattelemaan, että jospa se onkin hyvä, joka nurkan takana vaanii ja uskoa niin.
Ps. Olen muuten jo laittanut jouluvalot ulos (puoliso ne oikeasti laittoi pyynnöstäni) ja ottanut esiin ensimmäisen joulukoristeen. Jouluradiokin on alkanut kuulumaan, joten tästä on hyvä jatkaa joulua kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti