Oi sinä ihana marraskuu. Tänä vuonna ollaan saatu nauttia lumesta ja pakkasistakin marraskuussa tavallista enemmän. Lastenlapset ehtivät rakentelemaan lumikissan ja -linnan
pihallemme. Toki ne menetti lauhojen säiden kera muotonsa. Olivat
kuitenkin hetken ilona mummille. Ja se rakentamisen riemu oli ihanaa katsottavaa, kun pappa, vävy ja kuusi eri-ikäistä lastenlasta touhusi lumihommissa tovin aikaa. Kyllä mummin tekemä ruoka maistui ulkoilun jälkeen.
Tiedän, että moni ei pidä marraskuusta kovinkaan paljoa, mutta minulle se on mieluinen kuukausi. Marraskuulle ajoittuu niin monenlaisia alkuja ja odotuksia. Jos lokakuussa ei ole satanut ensilunta, niin yleensä se marraskuussa näyttäytyy. Iloitsen kuin pieni lapsi ensimmäisistä lumihiutaleista ja tämä perinne näkyy jatkuvan tyttärilläni. Heti, kun ensimmäiset hiutaleet tippuu, alkaa tippua myös kuvaviestejä kännykkään ja pettymyksen huokauksia, jos joku ei ole vielä saanut lunta. Ensihiutaleista alkaa myös minun joulun odotus. Se on kuin lupaus, että nyt saa aloittaa. Ainakin ulos lyhtyyn sytytän kynttilän ja seuraavaksi autotallin kuisti saa jouluvalot. Siitä sitten pikkuhiljaa lisäilen jotakin pientä, kunnes joulukuun alussa annan luvan itselleni räväyttää kaikki koristeet esille. Mutta kuusi tuodaan pirttiin vasta aatonaattona.
Äidilläni oli syntymäpäivä ensimmäinen päivä marraskuuta, joka oli meillä myös yksi tärkeä päivä. Vaikka syntymäpäiviä ei juhlittu, oli tämä päivä alku marraskuulle. Edelleenkin kalenterissani lukee tuona päivänä "äiti 97v. " vaikka äidin kuolemasta on jo yli kaksikymmentä vuotta. Lapsena olimme jo alkaneet naapurin lasten kanssa harjoittelemaan pikkujouluohjelmia. Marraskuun edetessä jännitys sen kuin tiivistyi, kun joulukuu läheni. Tuolloinkin marraskuussa oli paljon kaikkea mukavaa lapsen silmin nähtynä ja koettuna. Kelkat ja sukset haettiin rattoritallista esiin heti, kun maa oli valkeana eikä kukaan kieltänyt, ettei niitä voi vielä esille ottaa. Oli tuttua ja turvallista leikkiä pihalla, kun navetan ikkunasta paistoi hentoinen valo ja tiesi äidin siellä hoitavan lehmiä. Välillä käytiin navetassa lämmittelemässä ja viemässä heiniä lehmien eteen.
Tänävuonna isänpäivää juhlittiin puolison kanssa kahdestaan, kun lasten perheissä sairasteltiin. Ostan puolisolleni isänpäivälahjan kiitollisena yhteisistä lapsistamme, joiden hoitoon ja kasvatukseen hän on osallistunut tasapuolisesti. Koskaan ei ole huolettanut jättää lapsia isän vastuulle, kun olen ollut kotoa pois. Joskus toki lapset huokaisivat helpotuksesta, kun tulin kotiin, kun tiesivät "kurin" hieman höllentyvän. Me äidit joustetaan helpommin nukkumaanmenoajoista ja iltavilliinnytään yhdessä lasten kanssa. Tänä vuonna ostin miehelleni lahjan, joka tyypillisesti ostetaan perheen äideille. Ostin puurokattilan, kun hän meillä nykyään aamupuuron keittää.
Aika on rientänyt kuin siivillä tämän marraskuun aikana. Paljon on mahtunut tähän kuukauteen asioita. Joulukortti askartelut aloitin, mutta en ole ehtinyt niihin niin kovasti paneutua kuin ennen. Lastenlapsille on adventtikalenteripaketit hommattu ja yhtä perhettä lukuunottamatta toimitettukin. Aikuisten kalenteripaketti pitää vielä toimittaa saajalleen.
Työkokeilu on jatkunut ja tuntunut hyvältä. Kilpirauhasen syöpätutkimukset on tehty, mutta tulokset tulee joulukuussa. Uskon vahvasti, että syöpä on selätetty. Se gammakuvaus kyllä ahdisti, mutta sain onneksi pyynnöstä rauhoittavan lääkkeen, jonka avulla selviydyin.
Ja nyt, kun marraskuu on loppusuoralla, ehti vielä koronakin iskeä kyntensä minuun. Tauti on kyllä ollut melko äkäinen, mutta tästäkin selvitään. Harmillisesti jouduin jättämään rakkaan ystäväporukan pikkujoulut taas väliin. Parin päivän päästä työterveyslääkäri on luvannut kysellä työ kuulumisiani ja jatko suunnitelmiani. Aion vastata kyllä työhön paluuseen, kun saan tehdä työni osa-aikaisesti.
Joulukuussa on paljon touhua vielä ja terveysrintamallakin tapahtuu. Opiskellessani sairaanhoitajaksi oli tavoite terveyttä kaikille vuoteen 2000. Siinä opuksessa sanottiin, että terveys ei ole sairauden puuttumista. Ihminen, jolla on jokin sairaus, voi kokea itsensä sairaudesta huolimatta terveeksi. Siltä minustakin on alkanut nyt tuntua.
Syyskuussa saimme suruviestin puolisoni veljen yllättävästä poismenosta. Alla oleva runo syntyi hänen muistokseen.
Suon lempeä laulu soi,
Hän ei ole enää täällä,
hiljainen kulkija on mennyt pois.
Joen hiljaisen virran laineilla,
suru suuri nyt liikkuvi vain,
hiljainen kulkija on mennyt pois.
Kotipellot ja metsämaat,
kaipaavat tuttua vaeltajaa,
hiljainen kulkija on mennyt pois.
Niin hiljaa hän eli elämän,
niin hiljaa lähti hän pois,
kunpa tyyntä rauhaisaa unensa ois.
