Äiti

Tahdotko nähdä

ihmeen kauniin kuvan,

äiti ja lapsi kun istuvat

portailla tuvan.

Mitäpä lapsen

äidille kuiskaavan luulet,

noin kun on kirkas katse

ja hymyssä huulet?

Oi, hän oppinut

yhden sanan on vasta,

sitä ei lakkaa kyyhkynen

kujertamasta.

Sanaan siihen

liittyy kaikki, mi hyvää,

kaikki mi maassa on kaunista,

tunnetta syvää.

Äiti, oi, äiti,

maailman kaunein sana –

se sointuu kuin ihana sävel

lapsen lausumana. 

-Immi Hellen

Äideistä on kirjoitettu paljon runoja ja tehty lauluja, varmasti ihan ansaitusti. Tämä on minusta yksi kaunemmista runoista, joita olen kuullut. Muistan, kuinka äidilläni oli myös tapana istahtaa ulkorappusille kesäisenä päivänä ja kuunnella lintujen laulua. Aina siinä joku meistä lapsista pyöri äidin helmoissa myös. 

Kun ajattelen äitiäni, nousee ensimmäisenä mieleen lämmin syli. Olin äidin tyttö ja muistan, kuinka vielä isona tyttönä istuin äidin sylissä. Nukuin myös äidin vieressä pitkään ja saan vieläkin välillä kuulla siitä sisaruksiltani. Äitini oli lempeä ihminen, jolla oli suuri sydän. Äiti oli lapsirakas ja täytyi ollakin, kun sai neljätoista lasta ja lopulta kasvatti meidät yksin isän kuoltua. Näin aikuisena saa monesti ihmetellä, mistä ihmeestä hän sai voimaa kaikkeen, kun elämä antoi runsaasti vastoinkäymisiä hänen tielleen. Kunpa olisin saanut edes hippusen siitä kärsivällisyydestä ja lempeydestä, mutta luulen, että se on katoavaa kansanperinnettä.

 

Kotiportaat

Yksi äidin työmaista

 

Sitä kärsivällisyyttä ja lempeyttä olisin tarvinnut monta kertaa omien viiden lapsen kanssa. Ajattelen kuitenkin, että niillä eväillä, jotka elämä antoi minulle, olen tehnyt parhaani. Kun katson elämää taaksepäin, niin kyllä ne parhaat ja rakkaimmat hetket olivat silloin, kun lapset oli pieniä ja sain touhuta heidän kanssaan kaikenlaisia asioita. Nautin joskus joistakin leikeistä enemmän kuin lapseni, koska omassa lapsuudessa ei juuri leluja ja pelejä ollut. Pääsin lukemaan ihanasti kuvitettuja satukirjoja ja laulamaan sydämeni kyllyydestä yleisölle, joka kuunteli ja eläytyi mukanani.

 

 

Suvun juurilla, hiljaista kansaa

Nyt olen kahdentoista lapsen mummi ja saan nauttia heidän parhaista puolistaan. Mikään ei ole kauniimpaa, kuin kädet ojossa syliin tuleva lapsi, joka kohti tullessaan huutelee mummia. Ne sanat ja sävelet ovat mannaa mummin sydämelle.

 

Sunnuntaina vietetään äitienpäivää ja välillä tuntuu ihmeelliseltä ajatukselta, että kaikki tyttäreni ovat myös jo äitejä. On ihanaa saada seurata heidän äitiyttään ja olla mukana seuraavan sukupolven elämässä. Tunnen suurta lämpöä, kun he keskenään jakavat elämän haasteita ja tukevat toisiaan. Koen myös, että saan välillä olla se aikuinen, jolta kysytään neuvoa ja opastusta. Toki toisinaan, ehkä liiankin usein tarjoan neuvoja ilman pyyntöjäkin. Siinäpä vielä on oppimisen paikka kuulla ja kuunnella, tarjota neuvoa vasta, kun kysytään. 

Ylpeänä voin toivottaa tytärten perheille ja kaikille teille lukijoille oikein ihanaa ja aurinkoista äitienpäivää. 

Hän kerran oli nuori, kaunis niin

ja uskoi omiin unelmiin.

Saiko elää onnellisen elämän,

kenties vielä vähän enemmän.

Saiko tehdä sen,

mikä tarkoitus on ihmisen.

Luoda uutta maailmaan,

saada aikaan parempaa.

Vaiko raskaan tehtävän,

sai kohtalokseen hän,

haasteet nuoruutensa nää,

veikö halun elämään.

Kun katson silmiin vanhuksen,

näen silmissänsä kyynelen.

Tartun käteen hauraaseen,

pyyhin silmäkulman veen.

Vanhus syvään huokaisee,

vielä viime matkan teen.

Voiko lähteä täältä kauniimmin,

kuin huokaisten ylös rukouksin.

Matkakuumetta

Minä kurkoitin tähtiin,

unelmoin suuria,

olin elämäni prinsessa, joka

uskoi onnellisiin loppuihin.

Jossakin etsii prinssi prinsessaansa

 antaakseen rakkautensa 

ja puoli valtakuntaa, 

näin minä uskoin.

Sitten piru istui orrella,

näytti kuinka kiiltävä pinta ei ole kultaa,

prinssi ei ratsasta valkealla ratsulla,

linnat ja kartanot ovat rapistuvia kolkkoja

 asumuksia.

Ihmiset ovat häikäilemättömiä hyväksi

 käyttäjiä.

Unelmat rapisivat,

tilalle tuli totuus elämästä,

jossa unelmoinnit muuttuvat 

raskaaksi raatamiseksi, 

selviytymiseksi jokaisesta päivästä,

 ränsistyneen katon alla ei ole unelmia.

On se tuo ihmismieli ihmeellinen kaikkinensa. Olen päässyt elämäni aikana matkustelemaan jonkin verran kotimaassa ja ulkomailla. Silloin, kun sairastuin olin varma, että en enää koskaan haaveile ulkomaanmatkoista ja kotimaassakin matkustaisin lähinnä lasten luona. Ja näin se oikeastaan on mennytkin, mutta kuinka ollakaan...

Pariisissa

Jouduin hankkimaan passin työpaikan varmennekorttia varten. Vielä, kun tilasin passin ja kävin kuvassa ajattelin, miten turhaa on hankkia se ainoastaan henkilöllisyyteni todistamiseen. Alkuviikosta sain sitten tuoreen passin käteeni ja simsalabim, minuun iski matkakuume. Aloin puhumaan puolisolle ja lapsilleni, että oishan se mukava vielä käydä jossakin lämpimässä.

Australiassa Miss Marplen teehuone

Toki jokin pieni haave on kytenyt jo aikaisemminkin, koska kysyin maaliskuussa kardiologilta kestäisikö tämä uusi sydän matkustamisen ja uskaltaisinko terveyden puolesta lähtemään jopa ulkomaillekin. Kardiologi kehotti nauttimaan elämästä ja antoi luvan matkustamiselle, kunhan kohdemaa on hygieniatasoltaan turvallinen ja muistan itse noudattaa hyvää ruoka hygieniaa. Ja välttää, auringon ottoa.

Sitten kun aloin vähän vakavemmin miettiä, mihin voitaisiin mennä iski pelko pirulainen. Entä jos sydän ei kestäkään lentämistä, jos joudunkin ulkomailla sairaalaan, jos lentokone putoaa, jos, jos, jos. Ihan kaikkea voi sattua juuri minun kohdallani. 

Kaipaisin niin itselleni elämisen rohkeutta ja uskallusta tarttua mielenkiintoisiin asioihin ilman turhaa pelkoa. Omat lapset eivät tätä luonnetta ole perineet, vaan ovat reippaasti tarttuneet uusiin haasteisiin ja rohkeasti lähteneet tutkimaan, mitä maailma heille tarjoaa. Ja minä olen kotona pelännyt ja rukoillut, että kaikki menee hyvin. Tässäpä sitä on taas pähkäiltävää pienellä ihmisellä. Katsotaan, mihin heinäkuun kesäloma vie kotimaassa. 

Hollanti