Radiojodihoidossa osa1

 

 Aamuyöstä kaupungin kaduilla

 kulkee postinjakajat

 ja viikonloppuina

 baarista koteihinsa palaavat juhlijat.

Varttuneemmat naiset pukevat uimapukuja ylleen

 ja suuntaavat usvan peittämälle rannalle

 kastaakseen kuumien aaltojen riuduttamat vartalonsa hyiseen veteen.

Talvella he kulkevat työkalut repussa 

omalle savotalleen avaamaan avannon

ja molskahtavat jäiden sekaan viilentämään tunteensa ja kehonsa.

Kun tavallinen kansa koettaa saada silmänsä auki, 

herätäkseen uuteen aamuun, 

nämä aamuyön kukkujat ovat jo menneet menojaan

 ja tavallinen kansa tuntee

syyllisyyttä saamattomuudestaan,

 pitkään nukkumisesta. 

 

Kesälomalla on ollut niin kiirettä, että en ole paljoa ehtinyt blogia päivittää, mutta ehkäpä nyt arki koittaa ja joudan keskittymään tähän itselleni tärkeään kirjoittamiseen. Kiitos teille, jotka olette jaksaneet kulkea rinnallani myös näissä harvemmissa päivityksissäni. Tarinani jatkuu nyt sitten radiojodihoidon merkeissä. Itsellenikin ihan uusi juttu, vaikka olenkin sairaanhoitajana kotihoidossa törmännyt asiakkaisiin, jotka ovat menneet radiojodihoitoon ja palanneet sieltä kotiin. Mutta ihmeesti sitä tässä omassa tilanteessa ei edes muistanut, vaan tässä kirjoittaessa tuli mieleeni. 

Radiojodihoito tarkoittaa käytännössä sitä, että perjantaina aamulla käyn laboratoriossa verikokeissa. Tarkistetaan, että TSH-pitoisuus on riittävän korkea hoitoa varten ja että kaikki arvot ovat muutenkin kunnossa. Ohjeessa luki, että osastolla pitää olle 11:45, joten kävimme puolison kanssa vähän kyläilemässä ennen osastolle menoa. Kun olimme matkalla osastolle, hoitaja soitteli minulle, että olenko tulossa. No olin tietenkin, kuten kirjeessä oli ohjeistettu. Ilmeisesti he olettivat minun tulevan osastolle suoraan verikokeista. Osastolla minut ohjattiin potilashuoneeseen, jossa vietän viikonlopun yksin omassa ihanassa seurassani. Hoitajat antoivat vielä ohjeita ja toivat minulle sairaalavaatteet vaihdettavaksi. Myös lääkäri kävi tarkistamassa vointini ja kertoi, että verikokeiden ja sydämen puolesta hoito voidaan tehdä.

Noin klo 13 tuli fyysikko huoneeseeni mukanaan radiojodikapseli valkoisessa tiiviissä lääkepurkissa. Myös hän kertoi, mitä sivuoireita voi kapselista mahdollisesti tulla ja sain kysellä häneltä, jos oli jotain epäselvää. Minulla oli ainoastaan yksi kysymys, onko kapseli kuinka iso nieltäväksi? Ei ollut kuin ehkä grammasen Panadolin kokoinen. Nielaisin kapselin tasan klo 13 ja fyysikko mittasi vielä säteilyn minusta ja tarkisti, että vessanoven vieressä oleva säteilymittari näytti samoja lukemia kuin hänen mittarinsa. Tämän jälkeen jäin yksin huoneeseen.

 

Siellä se minun radiojodikapseli on

Huone on tavallinen potilashuone, jossa on säteilyvaaran vuoksi paksummat seinät ja säteilyturvalliset paksut ovet. Oven takana on pieni eteinen, johon hoitaja tuo ruoat ja lääkkeet. Käyn ne siitä itse ottamassa, kun hoitaja on mennyt pois. Ruoka tuodaan muovipussin sisään laitetulla tarjottimella kertakäyttöastioissa ja kun olen syönyt, kertakäyttöastiat ym. laitetaan pussiin ja pussi roskiin. Tarjotin viedään eteisen pöydälle, josta hoitajat hakevat ne ja vievät omaan eristystilaan siksi aikaa, että säteily häviää niistä.

Huoneessani on sängyn ja yöpöydän lisäksi lukollinen vaatekaappi kotivaatteita varten, pieni kaappi ruokien säilytykseen, jääkaappi, mikro ja kahvinkeitin. Toisessa kaapinpuolikkaassa on puhtaat liinavaatteet, pyyhkeet ja pyjamat. Televisio, radio, dvd- ja whs-soittimet ovat toisen pienen kaapin päällä, ja sängyn vieressä on kuntopyörä. Kaapissa on whs- ja dvd-elokuvia sekä muutama kirja. Televisio on seinällä, kuten muissakin sairaalahuoneissa. Lisäksi huoneessa on kuntopyörä, jota minun tulisi polkea päivittäin. Tämä siksi, että radiojodi poistuu elimistöstä virtsan, ulosteen, hien ja syljen mukana. Mitä enemmän hikoilen, sitä nopeammin lääkeaine poistuu elimistöstäni. Siksi täytyy myös juoda paljon, että virtsaa erittyy.  

Minulla on huoneessa myös isot roska- ja pyykkitelineet. Kaikki roskat hävitetään erillisessä roskapussissa sidottuna isoon roskapussiin. Ruoan jätteet hävitetään vessanpönttöön. Joka päivä minun piti käydä suihkussa, vaihtaa uusi pyjama ja vaihtaa petivaatteet. Likaiset vaatteet laitettiin huoneessa olevaan pyykkitelineen pussiin. Vessa piti vetää käynnin jälkeen kahdesti. 

 

Hoitajien kanssa olin yhteydessä potilaspuhelimen kautta. Sieltä ne aina soittivat ja kysyivät, mitä kuuluu, onko kaikki hyvin? Samoin he huutelivat eteisestä oven läpi ja kävivät juttelemassa, kun toivat ruokaa tai lääkkeitä. Henkilökunta oli mukavaa ja ystävällisiä. Ei minulla ollut mitään hätää siellä. Olinhan jo sydänsiirron aikana oppinut olemaan yksin omassa potilashuoneessani. Ja nyt kuitenkin pystyin pyytämään apua tarvittaessa ja liikkumaan itsenäisesti.