Äiti

Äiti ja lapsi

 

Oi äiti, katso miten kauniisti loistavat tähdet ja kuu,

miten taivas on tumma ja metsän puut.

Kuulethan äiti sinäkin sen,

kun lumi narskuu alla jalkojen.

Tunnetko äiti miten ihana on ilta,

kulkeeko tähtien välissä kaarisilta.

Uskotko, että taivaalla on enkeleitä

suojelemassa kaikkien lasten teitä.

 

 Tiedätkö muuten sen,

että metsä on koti peikkojen.

Ne kuusen alla asustaa,

 kunpa he rauhassa olla saa.

 

Ja siellä pesässä pienoisessa,

asuu yksitoista peikkolasta,

näin laulussa kerrottiin,

äiti, uskothan sinäkin niin.

 

Voi äiti, nautitaan vielä hetki tästä,

ihanasta elämästä.

Ollaan ihan hiljaa vaan,

talviyötä kuunnellaan. 

 

Koska huomenna on äitienpäivä, omistan tämän postaukseni edesmenneille äidilleni ja anopilleni sekä tyttärilleni, lastenlasteni äideille. Elämäni vahvoille naisille.

Äitini oli syntynyt 1926 Kuusamossa Kenttijärven rannalla perheensä vanhimmaksi lapseksi. Äiti kertoi, että Kenttijärvi oli seitsemän savun kylä eli järven ympärillä oli ollut seitsemän taloa. Kun sota syttyi -41, äitini oli 15-vuotias. Noin 17-vuotiaana hän joutui sotatoimiin ilmavalvontatehtäviin. Sodan levitessä Kuusamonseudulle, joutui perhe lähtemään evakkoon ja äitini kuljetti lehmät isänsä kanssa taluttamalla Pohjois-Pohjanmaalle. Myöhemmin he saivat palata takaisin kotiinsa, mutta joutuivat lähtemään uudelleen ja tällä kertaa lopullisesti. Äitini ja mummini asuivat Kuusamossa naapureina korsussa ja äiti sai vanhimman lapsensa, veljeni korsussa 19-vuotiaana. Sodan jälkeen mummi ja pappa saivat asutustilan Kuusamosta, mutta äiti muutti asumaan Pudasjärvelle.

Äiti sai 14 lasta, joista minä olen nuorin. Yksi lapsista kuoli 2kk:n ikäisenä. Olin 4-vuotias, kun isä kuoli ja äiti jäi ison perheen yksinhuoltajaksi. Kaksi vanhinta lasta olivat jo maailmalla, mutta kotona asui vielä 11 lasta. Lapsia oli kun vilikkilässä kissoja, mutta eipä ollut seuran puutetta. Naapureissa oli lähes yhtä suuret perheet ja kavereita riitti. En ymmärrä miten äiti meidän kanssa jaksoi. Joskus äiti sanoi, että ruokittavana on kaksi karjalaumaa, toinen navetassa ja toinen pirtissä. Meillä oli pieni maatila, jossa oli lehmiä, vasikoita, kanoja, välillä lampaita ja sikojakin. Koti oli alkeellinen. Vedet piti kantaa kaivosta ja talvella sulattaa vesi lumesta lehmille ja pesuvedeksi. Rattoria lainattiin peltotöihin naapurista ja naapuriapu oli perheellemme korvaamatonta. Äiti joutui kohtuuttoman taakan alle, mutta siitä huolimatta hän jaksoi vielä touhuta meidän kanssa. Sirkku-sokeritokasta tehtiin muistipelikortit, pirtissä leikittiin naurisvarasta ja ulkonakin äiti innostui joskus meidän kanssa pelaamaan pelejä. 

 

 Syksyn kylmä viima puhaltaa kotimme seiniin.

Taivas pieksää kyyneleitä pärekattoon,

Päivän askareet on tehtävä.

Ruoka on laitettava, lehmät lypsettävä

vaikka huoli painaa harteita alaspäin.

Tulevaa ei pysty ajattelemaan,

on vain tämä päivä ja tämä suru.

Isä on poissa.

Äiti käy navetassa itkemässä ikävää,

surua ja huolia lehmän kylkeen painautuen.

Lehmät ymmärtävät.

Kotona on surun raskas, musta taakka,

mutta Pohjantähti loistaa iltaisin navetan takana.

 

Äidillä oli itku ja nauru herkässä. Joskus, kun hän istui keinutuolissa ja luki Nyyrikkiä, kuului lehden takaa naurunpyrskähdyksiä ja välillä nyyhkäisy. Aika usein lehti putosi rinnalle, kun äiti oli niin väsynyt töistänsä. Musiikki oli äidille tärkeää ja hänellä oli hyvä lauluääni. Navetassa äiti kuunteli radiosta musiikkia tai lauloi lehmille. Kertoi, että lehmät lypsävät paremmin, kun niille laulaa. Lauantai-iltana, kun televisiosta tuli lauantaitanssit, äiti kääräisi matot rullalle ja opetti meidät tanssimaan. Siinä hän oli hyvä ja kun me lapset kasvettiin, hän pääsi käymään tansseissa lauantaisin. 

En muista, että äiti olisi koskaan juuri korottanut ääntänsä tai sadatellut. Vietävä hän sanoi, kun joku asia ei mennyt mielen mukaan. Sananparret hänellä oli hallussa ja niissä oli aina ohjenuora meille lapsille. Ovi kiinni, ostossa lämmin, Luoja ei laiskoja elätä, vie paska mennessä ja tuo puita tullessa ja monia muita on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Suuttuessaan tai harmistuessaan häneltä yleensä pääsi itku ja kohta hän jo selitteli meille lapsille, että äiti on nyt väsynyt. 

Myös anoppini sai kulkea raskaan tien hoitaessaan puolisoansa, joka sairastui jo melko nuorena ja menetti liikuntakykynsä. Valittamatta osaansa hän teki sen ja hoiti myös siinä samalla lapset, joita oli yhdeksän ja karjan. Kun aikanaan menin miniäksi, oli kuin olisin ollut kotona. Osan mieheni sisaruksista tunsin jo kouluajoilta ja molempien sisaruksetkin tunsivat toisensa jotenkin. Olemme mieheni kanssa naapurikyliltä. Olin vasta 17, kun menin anoppilaan ensimmäisen kerran ja anoppi otti minut lämpimästi vastaan. Siitä on kulunut jo yli 40 vuotta. Äitiäni ja anoppiani yhdisti kovan elämänkoulun lisäksi suuren suuri sydän. Molemmat ottivat vieraat ja kulkijat vastaan avosylin ja jos talossa oli ruoka-aika, riitti ruokaa kulkijallekin, jos kahviaika, kuppi laitettiin vieraallekkin. Kaikkia ihmisiä he kohtelivat samanarvoisina. Sellaisia saappaita on vaikea täyttää, mutta ei tarvitsekaan. 

Itselläni on ollut onni saada neljä tytärtä ja poika. Kaikista heistä olen suunnattoman onnellinen ja ylpeä. Jokainen tyttäreni on jo äiti ja seuraan ilolla, kuinka hyviä äitejä he ovat lapsilleen. Oman sairastelun myötä olen yhä enemmän kiitollinen myös siitä, että kaikilla lapsillani on hyvät ja lämpimät välit keskenään ja siihen porukkaan lukeutuu myös miniä ja vävyt. Lastenlapset ovat timanttia ja minulla niitä on nyt 12. Kiitos, että olen saanut olla teidän äiti ja saan olla Mummi lastenlapsille. ❤️

 

Kotimatkalla koulusta, nenääni hiipii

 houkutteleva leivän tuoksu.

Pakkanen nipistelee poskipäissä

 ja varpaat ovat kylmästä tunnottomat.

Ajatus tuoreesta leivästä lämmittää.

Kiirehdin askeleita ja verannan portaissa,

meinaan kompastua äidin kutomaan räsymattoon.

Pirtistä tulee huumaava tuoksu,

kun riisun pirtin nurkkaan ulkovaatteet.

Äiti on jo leikannut tuoretta leipää lautaselle. 

Voi sulaa leivän päällä ja rasva valuu suupielistä, 

kun haukkaan leivästä palasen.

On onnellista olla kotona. 

Äiti 💝