keskiviikko 5. huhtikuuta 2023

Otteita tehohoitojaksolta osa 2. elokuu 2021

 Kuulen tiukujen helinää,

keijut tanssivat kedolla,

kissankelloissa sadepisarat soittavat 

hentoa sävelmää.

Tuuli antaa soinnille tahtia ja 

sadepisarat luovat säihkyvää valoa

auringonsäteiden osuessa niihin.

Annan lämmön helliä ihoani,

tunnen kuinka vajoan ihanaan rauhaan,

uneen, josta en tahtoisi herätä. 


1.8.2021

"Sano isä sitten, kun olet soitellut sairaalaan, mitä ne sieltä sano."

"Hoitajan mielestä Paula oli väsyneempi kuin eilen. Istui kyllä nytkin tuolissa ja teki aamujumppia. Ääntä ei lähtenyt enempää kuin eilen."

"Ok, no onkin ollut rankkoja päiviä. Jospa se taas iltapäivää kohti virkustuis. Ois kyllä hyvä, että se ääni lähtis paremmin tulemaan. Turhauttaahan tuo varmasti ku ei jaksa edes elekielellä kommunikoida ja puhetta ei ymmärrä."

"Okei, nyt onkin rankkaa kuntoutusta ollut pari päivää ja vieraita lapannut koko ajan, niin jospa väsymys ois ihan vaan siitä johtuvaa."

"Paula oli vielä väsynyt, mutta hoitaja sanoi arvojen olevan hyvällä mallilla. Esim. tulehdusarvot oli laskenut. Omat munuaiset ovat vielä lähes toimimattomat. Voivat kuulemma olla toisinaan useamman kuukaudenkin kunnes alkavat toimimaan. Munuaisarvot olivat hyvät"

" Oliko tänään istutettu? Saitko puhua äidille?" 

" 3 tuntia oli istunut, mutta hoitaja sanoi, että osan ajasta nuokkui silmät kiinni. Kyllä minä sille porisin ja hyvät yöt toivotin. Kyllä se toivotti mullekin öitä."

" Pystyikö äiti yhtään enempää puhumaan?"

" Ei."

" Oliko niin, että äitin äänihuulet on kuitenkin tutkittu? Luin, että suurin osa äänihuulihalvauksista johtuu kirurgisesta traumasta mm. rintaontelokirurgiassa. "

2.8.2021

" Kerroppa isä, kun oot soittanut sairaalaan."

Soittelin nyt uudestaan. Oli fysioterapeutin kanssa jumppaamassa. Oli pirteämmässä kunnossa kuin eilen."

" No hyvä! Ääntä ei tuu edelleenkään?"

"Kertoko minkälaista jumppaa? Istutetaanko tänäänkin? Varmaan. Entä kokeileekohan ne taas sitä sängynlaidalla istumista ilman selkätukea. Voitko päivällä kysellä joitakin yksityiskohtia tuosta fysioterapiasta, että mitä tällä hetkellä tehdään ja miten se sujuu?" 

" Tällä hetkellä oli istuma-asennossa ja polki sellaista pyörää, joka pyörittää itse itseään. Paulan jalat liikkuvat mukana ja polkee minkä jaksaa. "

" Kuulostaa hyvältä. Viimeksi kysyin, että tuntuuko, että raajat puutuu, niin se nyökkäsi siihen. Tuo on varmasti hyvä apu siihenkin."

 " Joko oot soitellut? Kysy myös, että minkä verran sitä limaa nyt kertyy?"

" Ja että tutkiiko ne niitä äänihuulia?"

" Ei lähtenyt vielä Paulalta ääntä enempää. Ei oltu tutkittu tarkemmin äänihuulia. Jumpattu oli tänään ja oli kuulemma hoitajan mielestä kohtalaisen virkeä."

" Soitettiin taas äitille ja laulettii. Hoitaja vaan häipy johonkin ja piti vaan lopettaa se puhelu, niin että puhelin jäi äitille. Jotaki se yritti kuiskata vaan en saanut selvää. Ja nauratti, ku tuli taas laulu puhelu. Ja niin nauratti jostain syystä hoitajaakin."

3.8.2021

" Paula oli samanlaisessa kunnossa kuin aamulla. Huomenna kymmenen aikaan käy puheterapeutti tutkimassa Paulan kurkkua. Yhden kerran oli pitänyt päivällä käyttää happimaskia."

"Onpa hyvä, että tulee tuo puheterapeutti tutkimaan. Sehän kattoo varmaan samalla sitä nielemisvalmiuttakin."

 " Oli muuten tuossa ohjelapussa, jonka isä sai silloin ku vei äitin sairaalaan, että teho-osastolla potilas viettää ensimmäiset 1-2 vuorokautta, mistä siirretään osastolle. "

" Nyt soittelin. Äiti oli tänään huomattavasti väsyneempi kuin eilen, mutta fysioterapeutin kans oli jumpattu ja vähän istuskeltu sängynkin laidalla. Ääntä ei vieläkään lähde. Kysyin, että kuinka tyypillistä se on, että toipuminen on näin hidasta, kun tuntuu, että monet kertoo, että alle viikossa on päästy tehohoidosta pois. Hoitaja sanoi, että aika kultaa muistot, että yleensä tää toipuminen on hidas ja raskas prosessi. Huomenna tulee puheterapeutti ja kameralla tutkitaan ne äidin äänihuulet. Sitten tiedetään siitä enemmän. Kovasti oli äiti kuulemma nyökkäillyt ja yrittänyt meille vastatakin, mutta sitä me ei tietysti kuultu, että mitä koitti sanoa."

4.8.2021

" Joko isä kerkes soittaa?"

" Juuri lopetin puhelun. Ääntä ei lähde sen takia, kun oikean puoleinen äänihuuli on halvaantunut. Muuten on kuulemma suhtkoht virkeä. Perjantaina ottavat magneettikuvat kurkusta ja tutkivat, että mistä vois johtua. "

" No minä arvasin sen, että se on toispuoleisesti halvaantunut. Voiko sitä kuntouttaa?"

" Huomenna laittavat sisäisen tahdistimen, kun omaa rytmiä ei ala kuulumaan."

" Luin tuosta jonain päivänä, että vasemman äänihuulen pitäis alkaa kompensoimaan sitä oikeaa. Ja nuo äänihuulet vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan, esim. nielemiseen. "

" Huomenna laitetaan Paulalle tahdistin. Perjantaina otetaan magneettikuvat päästä. Magneettikuvissa näkyy kuulemma aivojen sisimmätkin osat niin näkee, että löytyykö sieltä selitystä hitaaseen toipumiseen."

"Eli siellä ei sitten ole tapahtunut minkäänlaista edistystä. Millä ne sitte edellisen kerran kuvas ne aivot?"

"Juttelin lääkärin kanssa, kun hoitaja vei puhelimen sille. Hidasta on toipuminen."

" Liikkuuko ne kädet ja jalat edelleen yhtä nihkeästi?"

" Lääkäri sanoi, että se on positiivinen asia, kun molemmat kädet ja jalat liikkuvat symmetrisesti. Se sanoi, että pidetään teholla niin kauan, että saadaan hengityspuoli toimimaan varmasti."

" Onko siellä saatu mitään edistysaskelia? Eipä ois kyllä äitille tämmöistä paskaa enää toivonut. Se saakelin äänihuulikin. Sais ees joku asia mennä helpolla."

" Suomi on huippumaita näissä operaatioissa niin pitää vain luottaa, että ne saa ongelmat korjattua. Luultavasti tutkivat ainakin huolella."

5.8.2021

"Soitin sairaalaan. Olivat vielä Paulan tahdistimen asennuksessa loppusuoralla kuulemma. Hyvin oli kestänyt asennuksen ajan kuulemma."

6.8.2021

Paulalle on tehty, jos oikein ymmärsin, vartalon viipalekuvaus. Aivojen kuvausta ei oltu tehty, hoitaja sanoi, että jos tehdään niin aikaisintaan ensiviikolla. Pulloonpuhallus harjoituksia tehdään. Keuhkot on tutkittu ja vasemman puolen keuhkossa oli ollut vähän verta. Epäili, että se on peräisin eilisestä tahdistimen asennuksesta. Muuten vointi on kuulemma hyvä."

8.8.2021

"Mitä äitille kuului?"

" Samaa kuin eilen. Tänään laitetaan tarvittaessa dreeni (semmoinen pilli) vasempaan keuhkoon, kun siellä on edelleen vähän nestettä. Tähystävät keuhkot nukutuksessa ja vähän paineen kanssa oikovat sitä läjässä olevaa keuhkoa."

 "Hirveästi sillä on kuulemma ideoita, joita voidaan toteuttaa, kun se pääsee kotiin. Jotain semmoistakin, että valitaan parit ja opetellaan jotain. Viikko aikaa harjoitella. Ihan en saanut ideasta kiinni, mutta äitipä osaa kertoa sitten, kun on ajankohtaista."

Ihmettelen, miten hienoa taidetta osastolla on tehty vanhoista sairaala välineistä ja nostettu katonrajaan. Vanha polkupyöräkin. Hienosti sommiteltu kaikki putket ja letkut. Väritkin mukavan näköisiä. Kunhan pääsen kotiin niin partypartyilla kyllä tehdään jotakin taidetta yhdessä perheen kanssa. Tehdään joukkueet ja paras työ palkitaan. Kootaan autotallista ja varastoista ylimääräiset romut, joista tehdään taidetta ja jätetään ne sitten pihalle nähtäväksi. Ja jos joku haluaa ottaa omalle pihalleen niin saa ottaa. Vanhimman vävyn äiti on taiteellinen, niin hän saa valita voittaja työn. (Partypartyt= serkkujuhlat lastenlasten kanssa mummilassa)

" Pojan ja miniän yhteisestä taiteesta se haaveilee."

Poika ilmoitti minulle, että on menossa naimisiin ja häät striimataan, että pääsen niihin mukaan, jos en paikanpäälle jaksa tulla. Pääsin kuitenkin ja minulla oli lohenpunainen jakkupuku päällä, hattu samaa väriä ja sievät korko kengät. Häiden jälkeen menimme ulos ja rannalle, josta nuoripari lähti mustalla moottoriveneellä ajelemaan merelle. Olivat saaneet sen häälahjaksi miniän perheeltä. Minua hävetti suunnattomasti, kun olimme laittaneet häälahjaksi kirjekuoreen vain satasen.

Pojalta ja miniältä tuli minulle mustavalkoinen kortti, jossa oli kuvattuna tummanharmaalla vauvan body ja siinä bodyssa oli punainen sydän. Näin he ilmoittivat, että heille oli tulossa vauva.

8.8.2021

"Paulan keuhkopussista oli lähtenyt n. 3,5 desiä nestettä. Oli vielä unessa, puolen yön maissa herättelevät ja ottavat pois hengityskoneesta, jos vain on mahdollista. Viiden aikaan oli tullut pois leikkaussalista ja kuuden aikaan olivat ottaneet keuhkokuvan, mikä oli jo näyttänyt paljon paremmalta.

Siellä on ollut sitä nestettä minun käsittääkseni koko ajan. Olivat asentaneet sinne keuhkopussiin sen laskuputken mitä pitkin sinne kertynyt neste tulee pois."

9.8.2021

" Kävästiin äitin luona. Tosi väsynyt oli, halusikin sitten nukkumaan. Vielä vaikuttaa se eilinen toimenpide. Dreeni laitettiin ja keuhkot nyt paljon paremman näköiset kuulemma. Saatiin näyttää ystävien tekemä video äitille. Ja sisko kirjoitti kirjeen ja lähetti kuvia. Nekin luettiin ja näytettiin. Terkkuja kaikille."

10.8.2021

Paula oli puheterapeutin käsittelyssä, kun soitin. Yö oli mennyt hyvin ja huomenna voidaan ehkä siirtää toiselle osastolle, jos vain onnistuu saada sinne oma hoitaja. Tarvii kuitenkin jatkuvaa valvontaa, sen takia pitää olla oma hoitaja."

" Nyt sai jotenkuten selvää puhelimessa Paulan kuiskailuista. Päivä oli mennyt aivan hyvin olosuhteisiin nähden. Kyseli olenko yksin mökillä ja milloin tuun takaisin. Kysyi myös milloin meen katsomaan sitä seuraavan kerran. Sanoi sitten lopuksi, että aletaan nukkumaan."

11.8.2021

 Makaan vaaleanpunaisessa ihmisen muotoisessa nahkaisessa arkussa ja vieressäni makaa siskoni samanlaisessa, mutta punaisessa. En pysty liikkumaan ollenkaan. Koitan huutaa siskolleni, että yritä sinä päästä sieltä pois, kun olet terve ja autat sitten minut pois täältä. Siskoni sanoo, että ei hänkään pääse. Minulla on tuskallinen olo. Radiosta kuuluu suomi-iskelmää. Lauri Tähkää, Katri Helenaa, Laura Voutilaista ja muitakin kotimaisia iskelmiä. En jaksa kuunnella näitä, koitan huutaa, että laittakaa se radio kiinni. Ajattelen, että en enää koskaan kuuntele näitä, kunhan pääsen täältä pois. Joku sanoo minulle, että kun jaksan kuunnella tämän ohjelman kahteen kertaan, niin sitten pääsen pois. Yhtäkkiä on hiljaista ja tajuan, että musiikkia ei enää kuulu. Olen siis päässyt pois arkusta.

"Paulalla on tänään se pään magneettikuvaus ja sieltä se menee sitten suoraan M8 valvontaosastolle. Kunto aikalailla sama kuin eilen."

"Ai jaa, onko tuo nyt se "tavallinen" osasto? Tuleeko sinne se omahoitaja äitille?"

"Siellä on jatkuva valvonta. Yhdellä hoitajalla on kaksi potilasta valvottavana."

"Paula on nyt M8 osastolla valvonnan alla. Magneettikuvista ei löytynyt mitään poikkeavaa. Kunto muuten aikalailla entinen."  

Kerron vanhimmalle tyttärelleni, että kaikki ei ole täällä osastolla mennyt oikein, mutta en pysty sitä nyt kertomaan, etteivät hoitajat kuule. Kerron sitten kotona ja kirjoitetaan siitä kirja. Saat auttaa minua kirjan tekemisessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kevät keikkuen tulevi

Illalla, kun viimeiset auringonsäteet valaisevat pihapolkuani, näen keijujen tanssivan pensaiden oksilla,  heinäsirkat vinguttavat viulujaan...