Kesä jonka kerran elää sain

 

Tämä tie minulle annettiin tallattavaksi,

tasaisine polkuineen, mäkisine maastoineen.

Oksankäppyröitä on tielläni saanut väistellä,

hyppiä kivien ja kantojen yli.

Välillä on pitänyt pysähtyä hengähtämään risteyksissä,

miettimään minkä tien valitsen,

mihin suuntaan etenen.

Välillä olen juossut kintut ruvella, 

kiirehtinyt enemmän kuin olisin jaksanut,

toisinaan verkkaisemmin tai en ollenkaan. 

Määränpäästä ei ole ollut tietoa, vain aavistus.

Perille pääsyä ei kannata odottaa,

se tulee muutenkin liian aikaisin, kaikki jää kesken.

Loppusuoralla ehkä ollaan, tuntematon lähestyy.

Edetään loppumatka hitaasti nauttien, 

haistellen jokaista kesäistä tuoksua,

annetaan syksyn sadepisaroiden kastella kasvot,

talven viiman jäädyttää silmistä valuneet kyyneleet poskille,

kevään auringon sulattaa jähmeät jäsenet vielä jonkinlaiseen liikkeeseen,

kesän lämmön antaa liikettä nivelille,

siihen saakka kunnes päästään perille.

Kiirettä ei ole.

 

Kesästä -21 en muista paljonkaan, mutta olen katsonut valokuvista ja kysellyt perheeltäni, mitä kaikkea silloin tehtiin. Olin kuitenkin fyysisesti hieman paremmassa kunnossa ja saanut olla kotona ilman sairaalareissuja paitsi kontrollikäynnit ja verikokeissa laukkomiset. Meillä on mökki puolisoni lapsuuskodin entisillä mailla jokivarressa ja kävimme siellä alkukesästä. Mökillä on niin vaatimattomat olosuhteet, että yövyimme mummilan puolella, jossa on sisävessa ja sauna. En millään olisi yöaikana päässyt ulkohuussiin turvallisesti. Pienikin reissu oli minulle vaihtelua sohvalla istumisen sijaan vaikka autossa istuminen tahtoi lisätä turvotusta jalkoihin ja koko kroppaan.

 

Mökillä kesä 2021

                                           

Kesäkuussa minulla oli kontrolli Meilahdessa ja samalla reissulla lomailimme tyttäremme perheen luona Salossa. Olimme yhtäaikaa kahden muun tyttären perheen kanssa. Teimme yhdessä päivän retken Mustion linnan maille ja Fiskarsiin. Mustion mailla oli sopivin välimatkoin istuimia, joilla saatoin levähtää välillä. Maisemat olivat kauniit, mutta en jaksanut niistä kovin pitkään nauttia. Fiskarsissakin jouduin levähtelemään enkä jaksanut tutkia ihania myymälöitä, kuten terveenä ollessa. Nautin suunnattomasti yhdessäolosta vaikka väsyinkin helposti. Tärkeintä oli saada olla yhdessä edes osan perheen kanssa. 

Palattuamme Etelä-Suomesta alkoi olla jo hilla-aika. Itse en enää jaksanut lähteä reissulle mukaan vaan puolisoni lähti naapurissa asuvan vävyn kanssa kotiseudulleen hillaan. Toinen vävy tuli minulle avuksi ja kaveriksi lastensa kanssa siksi aikaa. Noin viisitoista minuuttia hillastajien lähdön jälkeen puhelimeni soi ja ajattelin, että heillä oli unohtunut jotakin matkasta. Mutta puhelu ei ollut heiltä. Tämä puhelu tuli ihan jostakin muualta, josta kerron seuraavassa postauksessa. Se oli elämäni puhelu. 

Mustiosta löytyi hauska sydänpölkky