Tahdistusta

 Tänä iltana minä sytytän kynttilän.

Se on kiitos äidille ja isälle elämästä.

Sen liekki on palanut välillä loimuten, välillä melkein hiipuen.

Sytytän kynttilän perheelleni. 

Olette rakkainta ja arvokkainta,

mitä minulla on, on ollut ja tulee olemaan.

Sytytän kynttilän sisarilleni ja veljilleni.

Teidän kanssa minä kasvoin minuksi.

Te tunnette ja muistatte minun varhaislapsuuteni paremmin

kuin minä itse.

Sytytän kynttilän ystävilleni,

joiden kanssa olen saanut jakaa iloni ja suruni,

jotka olette olleet tukemassa tielläni.

Viimeisenä sytytän kynttilän itselleni.

Urhealle naiselle, joka kaikista vastoinkäymisistä huolimatta

selviytyi tähän saakka.

Huomista ei tiedä kukaan. 

 Viikonloppu oli vähän pitkähkö pötkötellä sairaalassa vaikka puoliso kävikin katsomassa. Lasten perheissä sairastettiin influenssaa, angiinaa, koronaa ja muuta kuumetautia niin eivät päässeet katsomaan. Onneksi kuitenkin kännykän avulla saattoi pitää yhteyttä perheeseen. Ja hyvän kirjan seurassa aika kului vaikka kortisoni tekikin levottomaksi ja keskittymiskyky oli huonoa.

Lopulta tiistaina aamulla hoitaja tuli kertomaan, että olen kolmantena tahdistimen vaihdossa ja menee iltapäivälle ennenkuin viedään saliin. Arvelinkin, että olen viimeinen, koska tarkoitus oli poistaa ensin vanha tahdistin ja laittaa uusi tilalle. Tiesin entuudestaan, että se ei kovin helposti ja nopeasti tapahdu. Tällä kertaa oli extra jännitystä siitä, että miten vanha tahdistin saadaan pois ja miten tämä uusi sydämeni reagoi toimenpiteeseen. Pyysin jälleen heti kunnon annoksen rauhoittavaa ja hyvin lääkittiinkin koko toimenpiteen ajan.

Lääkäri tuli heti alkuun kertomaan, että uutta tahdistinta ei voida laittaa verisuonien vuoksi vanhan tahdistimen paikalle, joten vanha tahdistin jätetään paikalleen ja uusi laitetaan oikealle puolelle. Vanhaa tahdistinta ei oteta pois tulehdusriskin vuoksi vaan jätetään lisäturvaksi ja näissä tahdistimissa riittää virtaa yhteensä 16 vuodeksi. Esitin toiveen, että jospa elinpäiviäkin riittäisi niin pitkälle. 

Koin oloni turvalliseksi koko toimenpiteen ajan ja leikkaussalin henkilökunta oli empaattista ja piti minusta hyvää huolta. Lääkäri piti minut ajan tasalla kaikesta ja vastasi kysymyksiini. Myös tahdistimen laitevalmistaja vastaili mieltäni askarruttaviin kysymyksiin. Toimenpide sujui tällä kertaa ongelmitta ja taisi kestää reilun kolme tuntia kaikkinensa. Jäin osastolle seurantaan seuraavaan päivään, mikä oli mielestäni ihan hyvä asia. Uutta tahdistinta seurataan nyt kännykkään asennetun sovelluksen avulla eli yöpöydälle ei enää tarvitse erillistä seurantalaitetta, mikä on hyvä juttu. 

Puoliso tuli hakemaan minua seuraavana päivänä puolenpäivän aikoihin. Oli ihana päästä kotiin ja tunnelmoimaan vielä joulun jälkimaininkeja. Kuten aiemmassa postauksessa kirjoitin, niin en millään olisi malttanut luopua tästä joulusta. Mutta niin vain yhtenä päivänä tuli tunne, että nyt tarvitaan valoa ja iloa. Joulukoristeet kerättiin pois ja punaisen tilalle laitettiin violettia sävyä. Kävimme ostamassa kukkakimpun pöydälle ja paikallisesta sisustusliikkeestä ostin vaaleanpunaisen kukkakauppa keramiikkatalon ja toivotin kevätpäivät tervetulleiksi.