Vanhemmat naiset kantavat sisällään salaisuuksia,
joita nuoremmat naiset vasta keräilevät.
Nuoremmat naiset tahtovat kultaa ja
timantteja lahjoiksi rakastetultaan.
Vanhemmille naisille riittää käden kosketus iholla,
varkain saatu suudelma ja
puolison lempeä katse
vielä vuosikymmenten jälkeen.
He tietävät, ettei niitä voi ostaa rahalla,
ne eivät tule nuoruuden innosta vaan
vuosien kokemuksesta,
yhdessä eletystä elämästä,
aidosta rakkaudesta.
Lapsena joskus ihmettelin, kun äitini sanoi, että kylläpä tuo aika juoksee joutuisasti. Ihmettelin, että ei kai se aika voi juosta. Jossakin vaiheessa ymmärsin sen niin, että kello nakutteli aikaansa nopeasti ja viisarit juoksivat kellotaulussa kilvan toistensa perässä. Nyt ymmärrän oikein hyvin tuon lauseen merkityksen. Aika tosiaan juoksee, eikä itse tahdo perässä pysyä. Äskettäin oli helmikuu ja nyt jo maaliskuu pian puolessa välissä.
Onhan siinä puolensa ja puolensa, miten aikaa arvioi. Kyllä tammikuun alussa tuntui pitkältä ajalta odottaa maaliskuun alkua ja pitkästä aikaa talvilomaa ja kuinka nopeasti se lopulta vilahtikaan ohitse. Olen siis ollut talvilomalla ja kyllä tuli tarpeeseen. Eilen sunnuntaina tuntui siltä, että voisin vielä vähän jatkaa lomaani. Alkuviikosta meille tuli talvilomalaisia, mutta oksutauti yllätti heistä pienimmän ja niinpä loma jäi yhden yön pituiseksi. Torstaina lähdimme sitten etelä-Suomeen nuorimman lapsenlapsen, syntymäpäiväkaimani 1v. syntymäpäiville vanhimman tyttären perheen kanssa. No kuinkas ollakkaan, heidän pienimmäiselle nousi kuume toisena yönä ja siitä sitten levisi kulovalkean tavoin osaan porukasta. Me puolisoni kanssa olemme vielä säästyneet taudilta.
Meille tämä on tuttua huttua jo useamman vuoden ajalta, että aina joku perheistä sairastuu loman aikana olipa kyseessä joulu-, syys-, talvi- tai pääsiäsiloma. Itse vietin viime juhannuksen sairaalassa streptokokki-A tartunnan vuoksi. Menihän se juhannus niinkin, mutta jäi vähän harmittamaan, kun sairaala tarjosi perinteisen juhannusmakkaran sijasta muistaakseni kanaruokaa.
Ajan juoksemista olen hämmästellyt viimepäivinä myös siksi, että vietin nyt viimeisiä syntymäpäiviä alle 60-vuotiaana. Tuntuu siltä, että eilenhän me vasta juhlimme viisikymppisiänikin. Näiden yhdeksän vuoden aikana on tapahtunut paljon. On syntynyt uusia perheenjäseniä, on valmistuttu ammatteihin, nuorimmainenkin on saatu aikuiseen ikään ja puoliso on jäänyt eläkkeelle. On myös jouduttu hyvästelemään monia rakkaita ihmisiä, luopumaan asioista, joita ennen piti tärkeinä, hyväksymään oma vanheneminen. Tässä vaiheessa joutuu myös hyväksymään, että elämä ei mene niinkuin sen on kuvitellut menevän ja tiedostamaan oman elämän rajallisuuden. Toivottavasti siihen on vielä pitkä matka ennenkuin kello pysähtyy. Raksuttakoon aikarauta hyvin hitaasti kuin mummon vanha kaappikello, pitkäveteisesti ja hiljalleen ennen pysähtymistään.
Mukavaa maaliskuun loppua kaikille ja muistakaa hidastaa vähän tahtia vaikka kevät saakin villiintymään välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti