Kevättä odotellessa 2022

 Sinulle ystäväni, 

kohtuuttoman paljon annettiin kannettavaksi,

raskain saappain kuljettavaksi

kivikkoinen tie. 

Elämä ei kohtele tasapuolisesti, 

ei siloittele kaikkien polkuja.

Sinun taakkaasi ei jaksaisi heikompi kantaa,

mutta vahvaksikaan en sinua halua sanoa,

sillä se estää sinua pyytämästä apua silloin,

 kun voimasi eivät riitä.

Kaikkein vaikeimmankin sinä olet jaksanut,

nähnyt valon pimeydenkin keskellä,

ja rakentanut elämän,

jossa jokainen päivä on elämisen arvoinen. 

 Joulut oli juhlittu ja vuosi vaihtunut. Oli haikeaa kerätä joulukoristeet pois, kun joulu oli ollut niin poikkeava sairasteluineen. Pikkuhiljaa kaikki kuitenkin toipuivat omaan tahtiinsa koronasta ja arki alkoi itse kullakin rullaamaan entiseen tapaan. Viimeiset kyllä sairastelivat vielä helmikuullakin koronan jälkimaininkeja.

Olin niin sairasteluissa kiinni, että näin niistä untakin. Yhtenä aamuna aamupäikkäreillä näin unta, että ambulanssi oli tullut meille ja kaksi hoitajaa kävi kysymässä, miten minä voin. Sanoin, että ei kai minulla ole mitään hätää, pitää vaan mennä ottamaan pissanäyte. No lähtivät siitä, kun minä menin vessaan. Sitten hoksasin, että en muistanut kysyä, että miksi ne olivat tulleet. Piti heti herättyä katsoa, että enhän vain ole pissannut sänkyyn. 🙈 En ollut. 

Kun talo oli hiljentynyt jouluvieraista ja en oikein enää jaksanut katsoa televisiotakaan, aloin kuluttamaan aikaani kutomalla sukkia lastenlapsille. Itselleni en ole koskaan osannut mieluisia ja sopivia sukkia kutoa, mutta pienille jaloille ne tuntuivat kelpaavan. Kantapään kutominen on ollut minulle hankalaa ja tuntuu että aina ne painaa jostakin kutomissani sukissa. Onnekseni minulla on ollut ystäviä, jotka ovat kutoneet minulle mieluisia ja sopivia sukkia. Minulla nimittäin on aina villasukat jalassa sisällä oli kesä taikka talvi. 

Ylitin itseni ja kudoin pupusukat tyttärentyttärelle. ❤️

Nämä on niin kauniit ❤️ kiitos sukankutojalle. 🥰

Helmikuun alussa minulla oli taas vointi huono, yskä oli pahentunut ja poskionteloissa oli tulehdus. Sain kuitenkin mieluisan puhelun Oys:sta, että dialyysikatetri poistetaan helmikuun puolivälissä. Taas oli vointi siinä mielessä keikahtanut eteenpäin ja olin onnellinen, sillä tämä oli lupaus siitä, että pian pääsisin saunomaan. Toki katetrin poiston jälkeen piti vielä parisen viikkoa välttää saunomista tulehdusriskin vuoksi.

Samoihin aikoihin tuli tahdistinpoliklinikalta puhelu, että tahdistimeni etälähetin ei toimi ja pitää tarkistaa, että laitteessa on virtaa ja se on päällä. Virtaa oli ja laite oikein päällä, mutta ei lähettänyt etälähetystä. Sovittiin, että kun menen katetrin poistoon, otan lähettimen mukaan ja vaihdetaan se uuteen, koska ilmeisesti laitteessa oli vikaa. Ihmettelin kyllä, että vasta monen kuukauden päästä huomataan, että laite ei toimi. En oikein vakuuttunut enää koko laitteen merkityksestä seurannassa.

14.2 menin sitten katetrin poistoon. Minulla oli tunneloitu katetri oikealla rintakehällä eli katetri kulki ihon alla laskimosuoneen. Katetrin poisto tapahtui jälleen leikkaussaliolosuhteissa ja hereillä ollessa. Lääkäri kävi irroittelemassa ensin katetrin käsin ihon alta ja lopuksi hoitaja laski sängyn pääpuolta alemmaksi ja vedin keuhkot täyteen ilmaa. Ulospuhalluksen aikana hoitaja nykäisi katetrin pois ja painoi haavakohtaa jonkin aikaa, kunnes kaulalle laitettiin sitten hiekkapussi painamaan vuotokohtaa. Tällä tekniikalla estettiin ilmaembolia eli ilman pääseminen suoneen. Olin sitten muutaman tunnin osastolla seurannassa. Tahdistinhoitaja tuli käymään osastolla luonani ja halusi tarkistaa tahdistimen ja etälähettimen toiminnan. Kuinka ollakaan, lääkäri oli unohtanut edellisellä tarkistuksella laittaa tahdistimen etäluennan päälle. Ja kun hoitaja laittoi sen päälle, niin etäluku laite toimi moitteetta. 

Ajattelin jälleen, jospa tämä tästä....