60-vuotta elämää

 

Kuusikymppinen nainen tietää jo mitä elämältä haluaa. Hän myös tietää, mitä ei kannata haluta ja hän tietää, mitä saa vaikkei haluaisikaan.

Kuusikymppinen nainen tietää, miten pukeutua milloinkin, tietää miten ei ainakaan kannata pukeutua milloin mihinkin ja välillä pukeutuu kuitenkin johonkin, vaikkei tahtoisi pukeutua mihinkään. 

Kuusikymppinen nainen on petollinen, se tietää niin paljon kaikesta, mutta ei kerro mitä tietää, ja välillä tietää vaikka ei kannattaisikaan tietää ja sitten tietää enemmän kuin haluaisikaan tietää.

Kuusikymppinen nainen tietää, milloin kannattaa juhlia, tietää myös, mitä ei kannata juhlia ja erityisesti tietää sen että tässä iässä, jos missä kannattaa juhlia elämää ja juuri niiden keskellä, joiden kanssa on kannattanut elää yhdessä elämää kuudenkymmenen vuoden varrella. 

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, tämä vuosi on minulle juhlavuosi. Täytin maaliskuussa täydet 60-vuotta ja koska kuolema kävi lähellä monta kertaa, päätin ottaa kaiken ilon irti tästä juhlavuodesta. Ja aion elää terveellä tavalla itsekkäästi toteuttamalla omia haaveitani ja unelmiani.

En aikonut kuitenkaan isommasti juhlia syntymäpäiviäni vaan ihan perhepiirissä ja tarjoamalla kakkukahvit niille, jotka uskaltautuvat piipahtamaan. Toki omalle pitkäaikaiselle ystäväporukalle oli tarkoitus järjestää omat juhlat, kuten meillä on ollut tapana. Mutta kuinkas sitten kävikään.

Saimme kutsun tyttärentyttären järjestämille Saiturinjoulu juhlille ja teemana oli pukeutua vanhanaikaiseen juhla-asuun tai ballerina pukuun. Tietystihän minä innostuin siitä varmaan eniten ja aloin touhuamaan kaikille asuja juhliin. Leipasinpa pienen täytekakunkin juhlaa ajatellen. Se vähän epäonnistui, mutta ajattelin, että saa kelvata, kun omaa väkeä vaan on ja heistäkin vain osa pääsee paikalle. 

Lauantaina 22.2 reilu kaksi viikkoa ennen varsinaista syntymäpäivääni oli nämä juhlat suunniteltu vietettävän. Juhla-aamuna, josta minä en siis tiennyt mitään, vävypoika aikoi lähteä käymään aamulla pilkillä. Kohta tuli perheen watsappiin viesti ja kuvakaappaus uutisesta, että tuulimyllyn osia kuljettanut rekka on kaatunut tielle, jota meidän piti mennä tyttären luokse, joten pitää kiertää toista kautta. Uutinen paljastui myöhemmin valeuutiseksi, jonka vävypoika oli tehtaillut kännykällään. 

Lähdimme puolisoni kanssa ajelemaan kiertotietä tyttären luokse ja laittelin matkalta viestiä keliolosuhteista muille perässä tulijoille. Puolisoni poikkesi vielä reitiltä ja ihmettelin reittivalintaa. En silti epäillyt mitään, koska olemme ennenkin kierrelleet eri reittejä pitkin matkakohteisiimme. Päivitin jälleen lapsille huonosta kelistä sivuteillä, jos tulevat samaa reittiä. Matkan varrelle osui juhlapaikka, jossa olimme viettäneet tyttäreni häitä ja minun 50-vuotis juhlia. Puolisoni ajoi tämän juhlapaikan pihatielle ja minä kiukustuin hänelle, ettei toisten pihoille saa noin vaan ajella ja pyysin kääntämään auton ennen pihaan tuloa. 

Mies naureskeli ja ihmetteli, kun vävypojan auto oli pihassa ja hänen piti olla pilkillä. Myös muiden lastemme autot olivat pihassa, enkä vielä siinäkään tajunnut tulleeni huijatuksi. Kysyin mieheltäni, että ei kai ne niitä Saiturin joulu juhlia varten ole vuokranneet tämmöistä paikkaa. Hämmästelin kyllä siinäkin puolisoni hilpeyttä ja lähdin hänen perässään kohti ulko-ovea. Avasin oven ja kakku käsissä astuin sisään. 

Siellä oli koko suuri pesueeni kuka mihinkin asuun pukeutuneena, juhlapaikka koristeltuna ja pöytä herkkuja täynnä. Soittimista kuului hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain laulu ja minä olin kuin puulla päähän lyötynä. En ollut osannut lainkaan aavistaa, mitä selän takana oli juonittu. Miniäni oli edellisenä iltana saapunut junalla naapuriin tyttäreni luokse ja minua pidettiin kaikin keinoin pois naapurista. Ja sisareni, joka ei tykkää ajaa autolla oli tullut yksin pitkän matkan juuri näitä juhlia varten. 

Juhliin oli suunniteltu ari-teema eli jokainen oli pukeutunut naamiaisasuun, jossa oli ari välissä, kuten maalari, farmari, keisari, keikari, uimari jne. Minä olin se sankari. Poikani teknari, joka oli keikalla lapissa laittoi onnitteluvideon yhdessä teatterilaisten kanssa. Onnittelut tulivat suomeksi ja saameksi.

Iltapäivällä juhliin saapui se ihana pitkäaikainen ystävä porukka puolisoineen, joiden kanssa oli tarkoitus juhlia myöhemmin. Oli rokkari, inkkari, paakari, maalari, taivaanrannanmaalari, hamppari jne...  Edes kampaajaystäväni ei ollut paljastanut mitään, vaikka olin vasta käynyt värjäyttämässä hiukseni hänellä ja kerroin juhlasuunnitelmistani.

Ystävien virkkaama torkkupeitto, jonka alla on hyvä unohtaa murheet ja huolet ❤️.

Juhlat olivat onnistuneet ja iso "taakka" harteiltani oli poissa. Nyt ei tarvinnut leipoa eikä järjestellä. Toisaalta olin kuin kynsille lyöty. Minun roolini juhlissa oli vain nauttia kerrankin ja tuntui, että en oikein hallitse tilannetta. Näitä juhlia tulemme kyllä muistelemaan vielä moneen kertaan. Ne olivat elämäni suurin vedätys, kiitos rakkaan perheeni. ❤️😄❤️

Juhlavuosi 2025

Hupsista, miten aika rientääkin niin nopeaan. Vuosikin on vaihtunut ja kulkenut jo neljänneksen tätä kuluvaa vuotta ja edellisestä postauksesta. Siispä toivotan kaikille ensimmäisenä hyvää alkanutta vuotta ja alkavaa kevättä. Talvi on ollut kyllä ihmeellinen säiden vaihteluineen. 

Joulu oli meillä vilkasta, kuten aina, mutta silti niin antoisaa. Lastenlasten riemu on niin voimaannuttavaa, että meidän aikuisten, välillä tunteisiinkin menevät purkaukset jäävät toissijaisiksi. Uusivuosi vastaanotettiin nuorimman tyttären perheen kanssa ja tietysti mukana menossa oli vanhimman tyttären perhe, joka asuu ihan rajanaapurinamme. Itse olin lomalla viikon ennen jopulua ja tapaninpäivään asti. Loma tuli kyllä tarpeeseen. Siitä se arki sitten palasi uudenvuoden jälkeen entisiin uomiinsa ja juhlista toipumiseen. Joulun purkaminen on minulle aina hieman haikeaa, mutta valon määrän lisääntyessä kevään odotus ottaa vallan, kuten nytkin. 

Sen verran talvea on kuitenkin ollut, että kävimme hiihtämässä mieheni kanssa muutaman kerran. Tai oikeastaan mieheni hiihti ja minä koitin raahustaa hitaasti suksillani sen kilometrin, minkä vaivoin pystyin. Ajatuskin siitä, että en enää pysty hiihtämään kunnolla itkettää. Kelit olisivat olleet mitä mainioimmat ja haikeana katselin, kun toiset menivät pitkin vedoin ohitseni ja minä vaivoin pysyin pystyssä. Olen mielessäni pohtinut, että vaikuttaako sepelvaltimotauti siihen, että hapetus ei riitä, kun joudun käyttämään käsiä ja jalkoja yhtä aikaa vai toppaako tahdistin, kun syke nousee liian korkealle. Tästä täytyy ottaa selvää seuraavalla sydämen kontrollikäynnillä. 

Terveysrintamalla ei mitään uutta ole nyt, mikä on ihan hyvä asia. Kuten yhdessä laulussa lauletaan, että "voi kunpa huomenna ois ihan tavallinen päivä", niin sitä me sydänsiirrokkaat ja varmasti kaikki vakavasti sairastavat toivomme. Tavallista tylsää arkea valonpilkahduksineen ja voimia jaksaa yksi päivä kerrallaan. Tästä tuleekin mieleeni yhden virren sanat, jotka löysin kauan sitten erään läheisen poismenon jälkeen. Nämä sanat nousivat myös oman sairauden kohdalla useasti mieleen erityisesti niinä päivinä, kun usko parantumisestani ja selviämisestäni oli koetuksella. 

Yhtä pyydän, Vapahtaja, tänään 

yhtä pyydän vain:

 Näytä yhden päivän matka, askel, 

jonka tänään sain.

Keiden kanssa, mihin suuntaan polku

 tänään avautuu?

 Millä tavoin Isän tahto meissä tänään 

tapahtuu?

 Tämä kuluva vuosi on minulle oikeastaan juhlavuosi ja siitä kirjoitan oman postauksen myöhemmin. Kaikenlaista mukavaa on tapahtunut ja edessä on vielä tulossa minulle isoja asioita. Aurinkoisia iloisia päiviä kaikille lukijoille. Nautitaan alkavasta keväästä.

Hyvää joulua ja terveyttä vuodelle 2025

 

Satu lapsuuden joulun on mielessä aina,

se muistojen helminä kimmeltää, 

siinä äiti ja isä touhukkaina,

monet muistot mieleeni herättää.

Äiti pessyt on tuvan puhtahaksi,

isä lehmille puhtaat pahnat vei,

oli hiljennyt aatto jo iltaan asti,

joulurauhan aikana riehkastu ei.

Pojat tuoksuvan kuusen pirttiin toivat,

siihen vähäiset koristeet laitettiin,

kuusen oksat oikeat kynttilät saivat,

niitä varoen lapset me ihailtiin.

Kuului kopse jo kodin porstuasta,

kuka sieltä nyt jouluna saapuukaan,

kohta peljättiin ukkoa parrakasta,

joka lahjoja tuli antamaan.

Eipä paljon lahjoja silloin ollut,

eikä isoja osattu kaivatakaan,

vaan lämmin tunnelma lapsuuden joulun,

oli parhainta lapselle päällä maan.

Oli tuvassa rakkaat äiti ja isä,

oli siskot ja veljet armahat,

se tunnelma säilyy sydämessä,

ja ne muistot on aina rakkahat.

Vuosi on ehtinyt lopuilleen ja rauhoitumme kohta viettämään joulunaikaa. Toivon, että se on kaikille levollinen, rauhaisa ja uusia hyviä muistoja tuova erityisesti lapsiperheille. Muistot ja perinteet kannattelevat meitä vielä vanhuudessakin. Hyvät muistot jatkuvat vielä lastenlapsillemmekin.

                                

Meillä lapset puhuvat jouluttamisesta ja kertoilevat mitä he ovat poimineet lapsuuden jouluista omiin jouluperinteisiin. Meillä yksi on se, että syömme aattona puolenpäivän jälkeen riisipuuron hillasopan kanssa. Kotonani se oli sekametelisoppa. Ennen kuin alan keittämään riisipuuron, katson televisiosta lasten kanssa lumiukon ja kuuntelen Joulurauhan julistuksen. Se on minulle pyhä hetki. Minulle on myös tärkeää, että sisälle kannetaan aito kuusi ja illalla käy oikea joulupukki. Kotonani laitettiin aina havuja portaiden eteen ja näin haluaisin itsekin tehdä. Pitäisi olla omaa metsää, mistä hakea havuja ja meillä sitä ei ole. 

Illalla juomme koko perheellä joulukahvit ja lapset touhuilevat joululahjojen kimpussa. Meillä onkin melkoinen vilske, kuten oli lapsuudenkodissanikin. Siellä meitä oli parhaimmillaan yli 20 henkeä, kuten usein meilläkin joulunaikaan. Illalla pelaamme lautapelejä, kun lapset saadaan nukkumaan, mikä onkin vähän vaikeampi tehtävä joulunaikana, kun ensin jännittää aattoa ja sitten jännitys purkaantuu levottomuutena. Mutta sekin kuuluu jouluun ja me aikuiset saamme kokea sen uudelleen ja uudelleen lastemme kautta. 

Jossakin vaiheessa nämä joulut hiljenee, kuten vanhemmillammekin. Sitten istumme kahdestaan ja muistelemme tätä vilskettä ja vilinää. Onneksi on aina muistot. 

Toivotan teille kaikille levollista ja muistorikasta joulunaikaa ja terveyttä vuoteen 2025!!

Kuulolaite hommia

 Aikaisemmassa postauksessa kerroin, että kuuloni on heikentynyt ja tulen saamaan kuulokojeet. Marraskuun ensimmäinen päivä oli aika kuulontutkijalle ja kuvittelin meneväni korvakappaleen valamista varten. Tiedättehän ne kuulokojeet, mitä ikäihmisillä yleensä on. Yllätys olikin melkoinen, kun kuulontutkija napsautti korviini pienet nappiset ja korvantauskojeen. Vähän aikaa hän sitten sääteli laitteita hienolla tietokone jutulla istuen minua vastapäätä. Ja siinä se, kuulokojeet oli valmiit mukaani. Sain mukaani myös ohjevihkoset, pari säilytysrasiaa kuulokojeille, puhdistusvälineet ja pattereita. 

Alkuun kojeiden käyttö on ollut opettelua ja totuttelemista uusiin ääniin. Sorminäppäryyttä tarvitaan, kun koko koje on niin pieni. Etenkin ohuen "langan" varassa oleva korvaan tuleva kappale on niin pieni, että välillä on vaikeuksia saada se työnnettyä tarpeeksi syvälle korvakäytävään.

Äänet ovat kuuluneet paremmin.  Häiritsevintä on ollut hiusten kahinan kuuleminen, veden laskeminen hanasta ja pienetkin kolaukset. Puheäänet eivät kuulu liian kovina. Enää ei tarvitse puolison kanssa riidellä television ja radion äänistä. Välipäiviä laitteesta on täytynyt pitää, kun korvantauskappale ja silmälasien sanka tappelevat tilasta korvan takana. Suomeksi sanottuna korvalehti välillä kipuilee. Mutta eiköhän meistä vielä kaverit tule. Eipä muuta tällä kertaa kuin kuulemisiin seuraavaan kertaan. 

Voihan sepelvaltimot

Sanotaan, että kaikella on tarkoituksensa.
Minä en vain vielä ole ymmärtänyt,
mikä tarkoitus on kaikella,
minkä elämä on eteeni heittänyt. 
Olen vielä elämän oppikoulussa
ja odotan salaisuuden selviämistä-
kiitollisenako? En kuitenkaan.

                             

 Syyskuussa tuli vihdoin uusi aika kardiologian poliklinikalle  ja sepelvaltimoiden varjoainekuvaukseen. Edeltävästi piti käydä verikokeissa ja sydänfilmissä, niin kuin aina ennen poliklinikan aikaa. Minulla oli aika sydänpäiväsairaalaan klo 7. Olin jälleen jo kahdeksalta valmiina tippa kädessä odottamassa hakijaa sepelvaltimoiden tutkimukseen eli angiografiaan. Tämä toimenpide tehdään sydänsiirtopotilaille 1,3 ja 5 vuoden kohdalla sydänsiirrosta. Minulla tämä oli nyt 3 vuoden kontrolli, joka siirtyi kesäkuulta tänne syksyyn. Melko täsmällisesti kello 8 tuli potilaskuljettaja hakemaan minua saliin toimenpiteeseen. Ei siis tällä kertaa tarvinnut tsempata jännityksen vuoksi kauan. Kun kaikki menee hyvin, toimenpide ei kestä kauan, mutta tällä kertaa meni vähän pitemmän kaavan mukaan.

 

Minut valmisteltiin ja sain kipulääkettä ja rauhoittavaakin, kun pyysin. Kivuliain kohta on se, kun ranteeseen pistetään puuduteaine, mutta muuten toimenpide ei juuri tunnu. Katetri vietiin sydämeen vasemman rannevaltimon kautta. Katetri sujahti nyt hyvin eteenpäin ja päästiin sydämeen saakka. Varjoaine laitettiin ja todettiin, että oikea sepelvaltimo oli kookas, jopa superdominantti eikä siinä näkynyt ahtaumia. Tätä vähän ihmettelin, koska aikaisemmin tässä oli näkynyt 20%:n ahtauma. Tämä oli hyvä uutinen. Sen sijaan vasemman sepelvaltimon haarat olivat pienemmät ja päärunko moitteeton, mutta LAD systeemi eli vasemman sepelvaltimon laskeva haara, joka tunnetaan myös "widow maker" leskentekijänä, oli kapeahko. Siinä oli diagonaalin haarautumisen jälkeen visuaalisesti noin 70 % ahtauma heti haarakohdassa. Tätä kirjausta papereihini jäin hieman ihmettelemään, koska tutkimusta tehdessä lääkäri sanoi ahtauman olevan 75, jopa 80%:a. Lääkärin mukaan tämä olisi jo indikaatio pallolaajennukselle, mutta hankaluutena oli, että ahtauma oli taitekohdassa ja olisi tarvittu kaksi verkkoa tukemaan laajennettua kohtaa. Hän päätti sitten soittaa elinsiirtoihin erikoistuneelle kardiologille, mitä tehdään. Kardiologi oli ohjeistanut tekemään verenvirtausmittauksen, josta tulos oli rajoilla. Päädyttiin sitten korjaamaan tilannetta lääkityksellä.

 

Toimenpiteen jälkeen iltapäivällä minulla oli aika vielä kardiologian poliklinikalle. Täällä lääkäri ultrasi sydämen ja mittasi tahdistimen. Sepelvaltimoiden vuoksi LDL kolesteroliarvoksi laitettiin tavoite lähelle yhtä ja tehostettiin kolesterolilääkitystä. Lisättiin myös Ezetrol-lääke, joka alentaa veren kokonaiskolesterolia, ”huonoa” (LDL) kolesterolia ja veren rasvoja (triglyseridejä). Sen lisäksi Ezetrol lisää ”hyvää” (HDL) kolesterolia. Minulla on koko ikäni ollut hyvät kolesteroli arvot ja niin nytkin terveelle ihmiselle hyvät, mutta sairaalle sydämelle liian korkeat. Seuraava angiografia olisi sitten kahden vuoden kuluttua. Muuten kontrollit kardiologian poliklinikalla jatkuvat 3-4 kk:n välein. Siitä saa olla kiitollinen, että meitä sydänsiirrokkaita vielä toistaiseksi seurataan erityisellä tarkkuudella. 

 

Kyllähän tämä sydämen tilanne pani miettimään elämää jälleen kerran uudestaan. Kardiologin kanssa keskusteltiin työssä jaksamisesta ja siitä, että olisiko nyt aika hakea kokoaikaista työkyvyttömyyseläkettä. Olin jo usein terveenä sanonut, että jos olisi mahdollista jäädä eläkkeelle, niin en epäröisi hetkeäkään. Nyt, kun sitä tarjottiin sairauden vuoksi, aloinkin epäröidä. Olen nyt nauttinut työssä käynnistä vaikka väsynkin paljon herkemmin. Koen, että minulla on niin mukavat, kannustavat työkaverit ja esimies, joiden vuoksi en nyt malttaisi lopettaa. Päätin, että kokeilen vielä jatkaa puolikkaalla työajalla ja jos en jaksa, arvioin tilanteen uudelleen työterveyslääkärin kanssa. Ei elämä päästä helpolla, mutta eihän sitä kenellekään niin ole luvattukaan syntymän hetkellä.

Kesä 2024

Niinkuin aiemmassa postauksessa kerroin, kaksi viikkoa kesäloman alusta meni uupumuksesta toipumiseen, mutta sitten lähdettiin kiertelemään itä-Suomea. Omat juureni isän puolelta ovat Pohjois-Karjalassa ja siitä olikin kulunut jo useampi vuosi, kun olin viimeksi käynyt niissä maisemissa. Olin myös vuosia haaveillut pääseväni Imatralle näkemään Valtionhotellin ja Imatran kosket, joista olin paljonkin lukenut lempikirjailjani Laila Hirvisaaren kirjoista. Samoin minua on kiinnostanut käydä Valamon ja Heinäveden luostareissa.

Aloitimme reissun ajamalla Kuopioon yöksi. Iltasella kävelimme Kallaveden rantaan syömään. Ruoka oli hyvää ja palvelu erinomaista. Kuopiosta suunnistimme seuraavana päivänä Imatralle, jossa oli tarkoitus yöpyä kaksi yötä. Matkan varrella kävimme tutustumassa luostareihin. Kävimme ensin kauniissa Lintulan luostarissa ja sieltä siirryimme Valamoon. Lintulan Luostari oli vaatimattomampi, mutta minusta kodikkaampi. Valamon luostarissa tuli kaupallisuuden tunne, mutta jollakin sitä on ylläpitokustannukset maksettava.

Valamosta ajelimme sitten Imatralle. Valtionhotelli oli kyllä kaunis ilta-auringon loisteessa. Kun laskeuduimme autosta hotellin pihalla, näimme kuorolaisia kävelemässä kansallispuvut päällä kohti Imatrankoskea, joka on ihan hotellin vieressä. Jäimme siihen pihalle vähäksi aikaa seuraamaan heitä  ja hetken päästä kuului koskien kuohuntaa ja kaunista musiikkia hotellin pihalle. Näin Imatra toivotti meidät tervetulleiksi.

 Imatran kosket kuohuu tapahtuma on vain kesällä ja loppuviikosta, jolloin padot avataan. Muulloin Vuoksijoki on kuiva ainakin siitä hotellin kohdalta. Imatra oli kaunis kaupunki ja nähtävää olisi riittänyt pitemmäksikin aikaa. Jäi tunne, että tänne haluan tulla uudestaan.

Imatralta suunnistimme sitten isäni synnyinsijoille Nurmekseen. Olimme hotelli Bomballa yötä. Bomballe on rakennettu pieni karjalaiskylä rakennuksineen. Nurmeksessa tapasimme serkkuni ja kävimme yhdessä sukumme haudoilla tervehtimässä setiä ja muuta sukua. Tällä kertaa emme käyneet isäni syntymäpaikalla ajan puutteen vuoksi. Nurmeksesta matka jatkui Vuokatin kautta kotiin. 

Totesin miehelleni, että ihan turhaa meillä suomalaisilla on mennä ulkomaille näkemään nähtävyyksiä, kun kaunis synnyinmaamme tarjoaa niitä yllinkyllin. Kesällä lämpökin on miellyttävämpää täällä kuin etelä-Euroopassa. Ensikesänä taidamme suunnistaa vuosien jälkeen lappiin. 

Ei mene ihan putkeen

Meijän suvun naiset 

Meijän suvun naisilla on hoikat jalat.

Semmoset pitkät riut yläropan jatkeena.

Mutta lantio,

se on luotu synnyttämään

uutta sukupolovea.

Yläroppa on rehevä,

rinnat runsaat ja maitoset,

niillä on hyvä ruokkia

jäläkipolovi.

Leuka on pieni ja siinä alla imeläpussi,

niinku äiti sanoi,

ku nauraa räkätettiin tyhjästä.

Luonto, se on meillä vaihtelevaa niinku

 pohojosen sää tuppaa olemaan.

Välillä on matalapainetta,

välillä ohutta yläpiliveä.

Kasvatettu kestämään myrskyt ja tyvenet,

sitkiät kun vaivaiskoivu.

Semmosia ne on meiän suvun naiset. 

Kesäkuussa minulla oli aika Oys:n sydän kontrolliin ja samalla piti tehdä sepelvaltimoiden varjoainekuvaus eli angiografia. Menin jo ennen kahdeksaa osastolle ja kahdeksalta olin jo tippa kädessä pedissä odottelemassa saliin hakijaa. Tutkimukseen pitää olla ravinnotta, joten oli hyvä, että tipan kautta sai nesteitä.

Odottelin, odottelin ja odottelin, että minut tultaisiin viemään saliin. Vähän alkoi huolettaa, kun kello tuli 12 ja iltapäivällä kahden aikoihin oli sovittu kontrolli sydänpoliklinikalle kardiologille. Hoitaja kävi välillä katsomassa ja tekemässä mittaukset. Olin tsempannut itseäni, että en jännittäisi kovin tutkimusta ja tuntui kyllä pitkältä ajalta odotella pääsyä saliin. Mutta sitten, noin klo 13 hoitaja tulee ja ilmoittaa, että perutaan se aika. Ei kerro syytä.

Pettymys oli kova, olin vihainen ja itkettikin. Pyysin saada kuitenkin ruokaa, että jaksan lähteä poliklinikalle ja pärjään kotiin saakka. Ruoan toi pahantuulinen hoitoapulainen, joka melkein nakkasi tarjottimen eteeni. Kun pyysin maidon tilalle tuomaan mehua, niin hoitaja tarjoutui tuomaan. Hänkin huomasi hoitoapulaisen pahantuulisuuden.

Tämä ruoka on aiemmalta reissultani

Menin sitten polin puolelle kontrolliin, jossa kardiologi tutki ultralla sydämen ja tarkoitus oli tarkistaa tahdistin samalla kertaa. Lääkärikin oli jotenkin kiireisen oloinen ja unohti tarkistaa tahdistimen. Myös tietokone tökki ja lääkäri ei pystynyt uusimaan reseptejä eikä nähnyt lääkityksiäni.

Pyysin hoitajaa tilaamaan minulle kela-taksin kotiin lähtöä varten. Tätäkin odottelin tunnin ja taksia ei kuulunut. Varmistin  hoitajalta, onko tulossa ja kohta, sitten kuski haki minut polilta. Haimme terveystalolta toisen asiakkaan kyytiin. Kuski oli pyytänyt minua taakse istumaan, jotta toinen potilas pääsee eteen. Hän ei voinut koukistaa jalkaa jalka operaation vuoksi. Kyytiin tuli kiukkuinen rouva joka komensi minut istumaan eteen ja hän istuu taakse. Siinä ähisteltiin tovin aikaa, että rouva saatiin hyvin taakse.

Aloin jo leppyä päivästä ja sai pidätellä naurua, kun takapenkin rouva kysyi minulta, olenko taksikuskin tyttöystävä. Kuski oli reilu parikymppinen nuori mies ja minä lähellä kuuttakymmentä oleva "vanha rouva". Joten ei kai tuosta voinut pahastua ja kuskikin oli jo varmaan tottunut kuulemaan monenlaista asiakkailta.