Kesä 2024

Niinkuin aiemmassa postauksessa kerroin, kaksi viikkoa kesäloman alusta meni uupumuksesta toipumiseen, mutta sitten lähdettiin kiertelemään itä-Suomea. Omat juureni isän puolelta ovat Pohjois-Karjalassa ja siitä olikin kulunut jo useampi vuosi, kun olin viimeksi käynyt niissä maisemissa. Olin myös vuosia haaveillut pääseväni Imatralle näkemään Valtionhotellin ja Imatran kosket, joista olin paljonkin lukenut lempikirjailjani Laila Hirvisaaren kirjoista. Samoin minua on kiinnostanut käydä Valamon ja Heinäveden luostareissa.

Aloitimme reissun ajamalla Kuopioon yöksi. Iltasella kävelimme Kallaveden rantaan syömään. Ruoka oli hyvää ja palvelu erinomaista. Kuopiosta suunnistimme seuraavana päivänä Imatralle, jossa oli tarkoitus yöpyä kaksi yötä. Matkan varrella kävimme tutustumassa luostareihin. Kävimme ensin kauniissa Lintulan luostarissa ja sieltä siirryimme Valamoon. Lintulan Luostari oli vaatimattomampi, mutta minusta kodikkaampi. Valamon luostarissa tuli kaupallisuuden tunne, mutta jollakin sitä on ylläpitokustannukset maksettava.

Valamosta ajelimme sitten Imatralle. Valtionhotelli oli kyllä kaunis ilta-auringon loisteessa. Kun laskeuduimme autosta hotellin pihalla, näimme kuorolaisia kävelemässä kansallispuvut päällä kohti Imatrankoskea, joka on ihan hotellin vieressä. Jäimme siihen pihalle vähäksi aikaa seuraamaan heitä  ja hetken päästä kuului koskien kuohuntaa ja kaunista musiikkia hotellin pihalle. Näin Imatra toivotti meidät tervetulleiksi.

 Imatran kosket kuohuu tapahtuma on vain kesällä ja loppuviikosta, jolloin padot avataan. Muulloin Vuoksijoki on kuiva ainakin siitä hotellin kohdalta. Imatra oli kaunis kaupunki ja nähtävää olisi riittänyt pitemmäksikin aikaa. Jäi tunne, että tänne haluan tulla uudestaan.

Imatralta suunnistimme sitten isäni synnyinsijoille Nurmekseen. Olimme hotelli Bomballa yötä. Bomballe on rakennettu pieni karjalaiskylä rakennuksineen. Nurmeksessa tapasimme serkkuni ja kävimme yhdessä sukumme haudoilla tervehtimässä setiä ja muuta sukua. Tällä kertaa emme käyneet isäni syntymäpaikalla ajan puutteen vuoksi. Nurmeksesta matka jatkui Vuokatin kautta kotiin. 

Totesin miehelleni, että ihan turhaa meillä suomalaisilla on mennä ulkomaille näkemään nähtävyyksiä, kun kaunis synnyinmaamme tarjoaa niitä yllinkyllin. Kesällä lämpökin on miellyttävämpää täällä kuin etelä-Euroopassa. Ensikesänä taidamme suunnistaa vuosien jälkeen lappiin. 

Ei mene ihan putkeen

Meijän suvun naiset 

Meijän suvun naisilla on hoikat jalat.

Semmoset pitkät riut yläropan jatkeena.

Mutta lantio,

se on luotu synnyttämään

uutta sukupolovea.

Yläroppa on rehevä,

rinnat runsaat ja maitoset,

niillä on hyvä ruokkia

jäläkipolovi.

Leuka on pieni ja siinä alla imeläpussi,

niinku äiti sanoi,

ku nauraa räkätettiin tyhjästä.

Luonto, se on meillä vaihtelevaa niinku

 pohojosen sää tuppaa olemaan.

Välillä on matalapainetta,

välillä ohutta yläpiliveä.

Kasvatettu kestämään myrskyt ja tyvenet,

sitkiät kun vaivaiskoivu.

Semmosia ne on meiän suvun naiset. 

Kesäkuussa minulla oli aika Oys:n sydän kontrolliin ja samalla piti tehdä sepelvaltimoiden varjoainekuvaus eli angiografia. Menin jo ennen kahdeksaa osastolle ja kahdeksalta olin jo tippa kädessä pedissä odottelemassa saliin hakijaa. Tutkimukseen pitää olla ravinnotta, joten oli hyvä, että tipan kautta sai nesteitä.

Odottelin, odottelin ja odottelin, että minut tultaisiin viemään saliin. Vähän alkoi huolettaa, kun kello tuli 12 ja iltapäivällä kahden aikoihin oli sovittu kontrolli sydänpoliklinikalle kardiologille. Hoitaja kävi välillä katsomassa ja tekemässä mittaukset. Olin tsempannut itseäni, että en jännittäisi kovin tutkimusta ja tuntui kyllä pitkältä ajalta odotella pääsyä saliin. Mutta sitten, noin klo 13 hoitaja tulee ja ilmoittaa, että perutaan se aika. Ei kerro syytä.

Pettymys oli kova, olin vihainen ja itkettikin. Pyysin saada kuitenkin ruokaa, että jaksan lähteä poliklinikalle ja pärjään kotiin saakka. Ruoan toi pahantuulinen hoitoapulainen, joka melkein nakkasi tarjottimen eteeni. Kun pyysin maidon tilalle tuomaan mehua, niin hoitaja tarjoutui tuomaan. Hänkin huomasi hoitoapulaisen pahantuulisuuden.

Tämä ruoka on aiemmalta reissultani

Menin sitten polin puolelle kontrolliin, jossa kardiologi tutki ultralla sydämen ja tarkoitus oli tarkistaa tahdistin samalla kertaa. Lääkärikin oli jotenkin kiireisen oloinen ja unohti tarkistaa tahdistimen. Myös tietokone tökki ja lääkäri ei pystynyt uusimaan reseptejä eikä nähnyt lääkityksiäni.

Pyysin hoitajaa tilaamaan minulle kela-taksin kotiin lähtöä varten. Tätäkin odottelin tunnin ja taksia ei kuulunut. Varmistin  hoitajalta, onko tulossa ja kohta, sitten kuski haki minut polilta. Haimme terveystalolta toisen asiakkaan kyytiin. Kuski oli pyytänyt minua taakse istumaan, jotta toinen potilas pääsee eteen. Hän ei voinut koukistaa jalkaa jalka operaation vuoksi. Kyytiin tuli kiukkuinen rouva joka komensi minut istumaan eteen ja hän istuu taakse. Siinä ähisteltiin tovin aikaa, että rouva saatiin hyvin taakse.

Aloin jo leppyä päivästä ja sai pidätellä naurua, kun takapenkin rouva kysyi minulta, olenko taksikuskin tyttöystävä. Kuski oli reilu parikymppinen nuori mies ja minä lähellä kuuttakymmentä oleva "vanha rouva". Joten ei kai tuosta voinut pahastua ja kuskikin oli jo varmaan tottunut kuulemaan monenlaista asiakkailta.

Kun ei oikein jaksa

Yksin yössä valvon,

mietin mitä teen.

Hiljaa tyynyyn pyyhin

silmäkulman veen.

On yö ja pimeää,

valoa en nää,

vaikea on elää,

elämätöntä elämää.

Nousen ylös

katson pimeyteen

etsin ratkaisua

tähän tyhjyyteen.

Ei tähdet taivaan

loista tänään valoaan,

on kuukin mennyt 

piiloon pilviverhon taa.

Tahdon nähdä

valon auringon,

antaa lämmön

poistaa sydämeni ahdingon

Kylläpä on vierähtänyt aikaa, kun olen viimeksi tänne kirjoitellut kuulumisia. Muutamaan kertaan olen aloittanut kirjoittamisen, mutta jättänyt sitten sikseen koko homman. Elämä on mennyt niin kiireiseksi ja voimat ovat olleet rajalliset. Toukokuussa olen viimeksi tänne rivejä raapustanut, tässä välissä on ollut kesäloma ja nyt olen jo syyslomalla.

Kesälomaa vietin heinäkuusta elokuun alkuun. Olin todella uupunut, kun jäin lomalle. Olen tykännyt työstäni ja työyhteisöstäni, joten minulle oli itsellenikin yllätys tuo uupumistila. Reilun kaksi viikkoa olin synkissä vesissä ajatusteni kanssa. Mietin, että miten tästä voi selvitä niin, että pystyy nauttimaan lomasta. 

Toisaalta uupuminen ei ollut yllätys, kun ajattelee, mitä kaikkea vuosi töissä on pitänyt sisällään. Lähes viiden vuoden tauon jälkeen opettelin uudestaan ihan eri työkuviot, mitä oli ollut ennen sille pitkälle sairauslomalle jääntiä. Työ kuviot muuttui myös kaiken aikaa vuoden aikana ja nämä uudet sote-kuviot on olleet epäselviä meille kaikille hoitotyöntekijöille. 

Uupumista lisäsi myös liikunnan lisääminen arkeen, joka minulle on kuitenkin tärkeää. Kävin kuntosalilla 2-3 kertaa viikossa ja lisäksi kävelylenkeillä ja uimassa satunnaisesti. Ajattelin, että nämä virkistävät minua, kun saan voimaa lihaksiini, mutta kävikin niin, että väsytin näilläkin itseäni. 

Loman jälkeen kävin viikon töissä, mutta väsymys oli liian kova edelleenkin ja olin sairauslomalla neljä viikkoa. Kyllä hävetti jäädä sairauslomalle ja koin olevani luuseri, kun en jaksanutkaan olla työssä. Onneksi työterveyslääkärit olivat ihanan empaattisia nuoria miehiä ja ymmärsivät hyvin tilanteeni katsottuaan sairaus historiani. Myös kardiologi totesi kesällä kontrollissa, että olen vielä toipilas tästä kaikesta sairastelusta ja runsas  lääkitys vaikuttaa myös jaksamiseen. Vaikka ymmärränkin kaiken tämän, syyllisyys on niin syvällä sielussa, että ei osaa itseään ymmärtää. 

Neljän viikon sairausloman jälkeen palasin töihin. Yhdessä työterveyslääkärin kanssa mietittiin vielä työn keventämistä ja lokakuun puolivälissä aloinkin tekemään 50%:n työaikaa. Teen edelleenkin nelipäiväistä työviikkoa. On vain hyväksyttävä, että näin se elämä menee. 

Nyt saatiin ensilumi maahan tuomaan valoa tähän pimeään aikaan. Lyhtyjä olen jo laitellut palamaan ja ensimmäisen joulutähden laitoin ikkunaan. Toivotan valoa ja iloa teille lukijoilleni.