Aika se vain juoksee, minä en

 Vanhemmat naiset kantavat sisällään salaisuuksia,

joita nuoremmat naiset vasta keräilevät.

Nuoremmat naiset tahtovat kultaa ja 

timantteja lahjoiksi rakastetultaan. 

Vanhemmille naisille riittää käden kosketus iholla,

varkain saatu suudelma ja

puolison lempeä katse 

vielä vuosikymmenten jälkeen.

He tietävät, ettei niitä voi ostaa rahalla,

ne eivät tule nuoruuden innosta vaan

vuosien kokemuksesta,

yhdessä eletystä elämästä,

aidosta rakkaudesta.

 

 Lapsena joskus ihmettelin, kun äitini sanoi, että kylläpä tuo aika juoksee joutuisasti. Ihmettelin, että ei kai se aika voi juosta. Jossakin vaiheessa ymmärsin sen niin, että kello nakutteli aikaansa nopeasti ja viisarit juoksivat kellotaulussa kilvan toistensa perässä. Nyt ymmärrän oikein hyvin tuon lauseen merkityksen. Aika tosiaan juoksee, eikä itse tahdo perässä pysyä. Äskettäin oli helmikuu ja nyt jo maaliskuu pian puolessa välissä.

Onhan siinä puolensa ja puolensa, miten aikaa arvioi. Kyllä tammikuun alussa tuntui pitkältä ajalta odottaa maaliskuun alkua ja pitkästä aikaa talvilomaa ja kuinka nopeasti se lopulta vilahtikaan ohitse. Olen siis ollut talvilomalla ja kyllä tuli tarpeeseen. Eilen sunnuntaina tuntui siltä, että voisin vielä vähän jatkaa lomaani. Alkuviikosta meille tuli talvilomalaisia, mutta oksutauti yllätti heistä pienimmän ja niinpä loma jäi yhden yön pituiseksi. Torstaina lähdimme sitten etelä-Suomeen nuorimman lapsenlapsen, syntymäpäiväkaimani 1v. syntymäpäiville vanhimman tyttären perheen kanssa. No kuinkas ollakkaan, heidän pienimmäiselle nousi kuume toisena yönä ja siitä sitten levisi kulovalkean tavoin osaan porukasta. Me puolisoni kanssa olemme vielä säästyneet taudilta. 

Meille tämä on tuttua huttua jo useamman vuoden ajalta, että aina joku perheistä sairastuu loman aikana olipa kyseessä joulu-, syys-, talvi- tai pääsiäsiloma. Itse vietin viime juhannuksen sairaalassa streptokokki-A tartunnan vuoksi. Menihän se juhannus niinkin, mutta jäi vähän harmittamaan, kun sairaala tarjosi perinteisen juhannusmakkaran sijasta muistaakseni kanaruokaa. 

Ajan juoksemista olen hämmästellyt viimepäivinä myös siksi, että vietin nyt viimeisiä syntymäpäiviä alle 60-vuotiaana. Tuntuu siltä, että eilenhän me vasta juhlimme viisikymppisiänikin. Näiden yhdeksän vuoden aikana on tapahtunut paljon. On syntynyt uusia perheenjäseniä, on valmistuttu ammatteihin, nuorimmainenkin on saatu aikuiseen ikään ja puoliso on jäänyt eläkkeelle. On myös jouduttu hyvästelemään monia rakkaita ihmisiä, luopumaan asioista, joita ennen piti tärkeinä, hyväksymään oma vanheneminen. Tässä vaiheessa joutuu myös hyväksymään, että elämä ei mene niinkuin sen on kuvitellut menevän ja tiedostamaan oman elämän rajallisuuden. Toivottavasti siihen on vielä pitkä matka ennenkuin kello pysähtyy. Raksuttakoon aikarauta hyvin hitaasti kuin mummon vanha kaappikello, pitkäveteisesti ja hiljalleen ennen pysähtymistään.

Mukavaa maaliskuun loppua kaikille ja muistakaa hidastaa vähän tahtia vaikka kevät saakin villiintymään välillä.  

Pelekäätkö sinä hammaslääkäriä

 

 

Hymyä huuleen 😁

 Pelekäätkö sinä hammaslääkäriä? Minä pelekään ja jännitän joka kerta. Kuten viime vuosina on tutkittu, niin hampaista voi lähteä bakteeri sydämeen, aiheuttaa ongelmia sydämelle ja johtaa jopa  kuolemaan. Siksi meiltä sydän siirrokkailta tarkistetaan hampaat säännöllisesti. Joiltakin kerran vuodessa ja osalta puoli vuosittain, kuten minulta. Aina tunti ennen toimenpiteitä, kuten hammaskiven poistoa, pitää ottaa tuhti annos antibioottia tulehduksen ennaltaehkäisemiseksi. Puhutaan antibioottiprofylaxiasta. 

Kuulun siihen ikäluokkaan, joka sai hammasharjan vasta koulusta. Kun vuonna 1972 tuli kansanterveyslaki voimaan aloitettiin todenteolla terveysvalistuksia mm. suuhygienian hoidosta. Vaikka silloin ei ehkä nuin hienoa sanaa ollut käytössä kuin hygienia. Puhuttiin hampaiden pesun tärkeydestä. Lähdin juuri samana vuonna kouluun ensimmäiselle luokalle.

Kasvoin isossa perheessä nuorimmaisena ja isäni kuoli ollessani 4 vuotias. Eipä siinä äiti tai kukaan muukaan ehtinyt tai jaksanut kannustaa saatikka kiinnittää hampaiden pesuun huomiota. Koulussa sitten aloitettiin hampaiden fluoraukset kerran viikossa. Se oli hauskaa hommaa. Kaikki oppilaat oltiin koulun käytävällä, missä oli joka luokanoven vieressä lavuaari. Johtajaopettaja jakoi meille kirkkaasta litran pullosta fluorin purskuteltavaksi suuhun. Siinä me nassikat purskuttelimme ja yritimme pidättää naurua. Hyvällä tuulella ollessaan opettaja yritti vielä meitä naurattaakin.

Vähän ylemmällä luokalla ollessani, hammashoitaja kävi koululla ja valistettuaan meitä hampaiden hyvästä harjauksesta, hän antoi meille violetit purutabletit pureskeltavaksi. Näiden avulla näimme itsekin, kuinka hyvin hampaat tuli harjattua. Se violetti väri jäi hampaissa niihin kohtiin, joita ei oltu kunnolla pesty. 

Valistus puri ainakin omalla kohdallani niin hyvin, että siitä alkaen olen pessyt hampaat aamuin illoin. Tästäkin huolimatta sokeri-/karkkihiiri luonteellani olen onnistunut saamaan reikiä hampaisiini. Lasteni hampaita jynssäsin pitkään ja muistan, kun itkin lapseni ensimmäistä reikää hampaassa vaikka hän oli jo koululainen. Silti tunsin syyllisyyttä, etten ollut tehnyt tarpeeksi hyvää työtä hampaiden kanssa.

Sokerihiiren herkkuja

 

Viime syksystä alkaen, minulla on ulkoilun jälkeen alkanut vihloa ja pakottaa suun seutua ja hampaita. Se alkaa heti kohta, kun tulen sisälle ja kestää noin tunnin. Usein pitää ottaa särkylääke tuohon kipuun. Ja ainoa kipulääke, jota voin käyttää on panadol. Useampaan kertaan on hampaat tutkittu ja kuvattukin, eikä syytä löydy. Kävin jälleen pari viikkoa sitten hammaslääkärillä ja sain lähetteen vähän tarkempaan röntgen tutkimukseen, mutta tuloksia ei ole vielä soitettu. Niitä odotellessa täytyy vain kerätä kärsivällisyyttä ja napsia panadolia.

Ulkona on nyt keväiset säät, joten mukavia ulkoilukelejä ja aurinkoa päiviinne. 

Kipu kuolee huutamalla..

 Silloin, kun olen sirpaleina,

korjaatko minut ehyeksi,

laitatko palat paikoilleen.

Mitä siitä, jos sirpaleita puuttuu

tai kaikki ei ole kohdillaan,

kunhan vain rakastaen kokoat,

käsittelet hellin käsin,

silittäen terävät särmäni sileiksi.

Särkyneestä ei ehyttä saa,

voi saada jotakin kauniimpaa,

elämän myrskyjen koulimaa.

 

Hilma

Kipu kuolee huutamalla, laulaa Apulannan pojat, mutta ei taida ihan sillä lähteä. Saattaa se silti joskus vähän helpottaa. Minulla on jo muutaman kuukauden kipuillut vasemmanpuolen alaselkä ja tunnistan sen iskias kivuksi. On tuttu entuudestaan vuosien takaa. Tuolloin jouduin lopulta kiireellisenä leikkauspöydälle useamman vuoden kipuilun jälkeen, kun jalkaan alkoi tulla halvausoireita. Silloin pullistuma tuli kaatumisen seurauksena, nyt varmaankin iän mukanaan tuoma rappeutuminen aiheuttaa tämän. 

Piti ihan tohtorilta hakea lähete fysioterapeutille, että saan täsmäohjeet selän kuntouttamiseksi. Olen kyllä aikoinaan saanut McKenzie selkäjumppaohjeet, jotka olivat mielestäni hyvät, mutta olen ne kadottanut ja toisaalta uskon, että on tullut uusia parempiakin ohjeita. Tokihan niitä ohjeita on netti pullollaan, mutta uskon niin, että asiantuntijan kanssa katsottuna tulen tekemään ne oikein ja en aiheuta enempää ongelmia selälleni. 

Leikkuupöydälle ei nyt tee enää mieli, kun aika monta reikää on jo tehty. Laskin tuossa yhtenä päivänä, että olen ollut leikkauspöydällä ainakin kahdeksan kertaa. Tämän lisäksi on menty sydämeen katetrilla reilusti yli kymmenen kertaa, kun ennen sydämen siirtoa otettiin biopsioita diagnoosin selvittämiseksi, katetriablaatioita taittiin parikin kertaa tehdä ja sydänsiirron jälkeen otettiin kontrolli biopsiat alkuun kuukausittain ja sitten harvemmin. Peilistä näkyy taistelija, joka on saanut osumia ja selvinnyt hengissä. Kiitollisin mielin ajattelen Suomen terveyden- ja sairaudenhoitoa ja samalla murhemielin, kun näkee miten nyt ajetaan hyvää hoitoa alaspäin.  

Niin se näyttää, että kun ikää tulee niin vaivat lisääntyy ja joutuu tekemään enemmän töitä hyvinvointinsa eteen. Elimistö rapautuu, mutta onneksi on konsteja, joilla voi rapautumista hidastaa. Pitäis ottaa mallia lapsista ja muistaa touhuta samalla tavalla ahkerasti pitkin päivää. Valitettavasti sitä iän myötä tahtoo myös laiskistua ja mielellään tekee pesän sohvan nurkkaan. Onneksi kevät on jo aika lähellä ja päästään taas möyrimään kukkapenkkeihin ja ulkona oleminenkin on helpompaa. Sitä ennen koitetaan kestää nämä paukkupakkaset ja pidetään positiivista mielialaa yllä. Allaolevalla kukkakimpulla toivotan teille lukijoille hempeää helmikuuta. Sunnuntaina kaikki kynnelle kykenevät sitten pulkkamäkeen. Eikös se ole laskiaissunnuntai, ei laiskiaisunnuntai.

Vuosi 2024 on nyt täällä

 

Nyt on kyllä kirjoittajalla ollut liikaa tekemistä tai laiskuus iskenyt. Viimeisimmät kuulumiset olen kirjoittanut marraskuussa ja paljon on ehtinyt siinä välissä tapahtua. Joulut on juhlittu ja uutta vuottakin on kulutettu kohta kuukauden verran. Pakkaset ovat paukkuneet ja uunissa on tuli lämmittänyt huushollia. Siirryimme vuoden vaihteessa pörssisähköön aikaisemman edullisen sopimuksen jälkeen, joten uunia kannattaa nyt lämmittää tolokusti. On ollut uutta seurata sähkön hintoja ja elää vähän sen mukaan, milloin sähkö on halpaa. Kaikenlaisia kepulikonsteja ollaan viritelty pakkasen pois pitämiseksi sisältä. Ikkunoissa on ollut sälekaihtimet kiinni ja verhotkin on makuuhuoneissa vedetty ikkunoiden eteen. Ulko-ovien eteen rullasimme matot mahdollista vetoa vähentämään ja kalliin sähkön aikana otettiin lattialämmitys pois päältä. Koneita on käytetty halvemman sähkön aikana. Saunassa on kuitenkin käyty entiseen tapaan paitsi silloin, kun sähkön hinta oli yli 40 senttiä kWh. Välillä meillä on naurattanut tämä meidän touhu, mutta kun kahdestaan ollaan, niin voidaan vapaasti höpsehtiä täällä.  

Terveysrintamalta sen verran, että kävin ennen joulua siellä kilpirauhasen syöpäkontrollissa ja kasvainta ei enää ole, mutta verikokeissa oli vielä poikkeamaa, joka kertoo siitä, että syöpää vielä on tai sitten minulla arvo vaan laskee hitaasti. En ole ehtinyt asiaa murehtimaan enkä juuri ajattelemaankaan vaan eletään päivä kerrallaan ja kesällä sitten seuraava verikoe kontrolli. Jos edelleen arvo koholla, tehdään uudet tarkemmat tutkimukset. 

Joulukuussa oli sydänkontrolli ja verikokeet näyttää priimaa. Sydän se sykkii tahdistimen varassa ja eihän se ihan priima tuo sydän ole, mutta lääkärin mukaan kyllä se sen verran hyvin pelittää, että kannattaa nauttia elämästä. Uudessa sydämessä tuli perintönä sepelvaltimotauti, mutta ei aiheuta oireita. Ensikesänä sitten tehdään sepelvaltimo kuvaukset ja katsotaan, onko pysynyt ennallaan tilanne. Sydänsiirron jälkeen usein kehittyy vuosien kuluessa sepelvaltimotauti, mutta minulla se on jo nyt. Kolesterolilääkkeet aloitetaan kaikille heti siirron jälkeen. 

Heti vuoden alussa aloitin virallisesti työt 60%:lla ja hyvältä on tuntunut. Työ on mieluista ja työkaverit ihan parhaita. Olen saanut kiitosta ja kannustusta heiltä ja se auttaa jaksamaan. Teen neljänä päivänä töitä ja loppuviikon levähdän. Toki sitä väsyy jo loppuviikosta ja muutenkin nyt neljän kuukauden jälkeen kaipaisi pientä lepoa. Työkokeiluhan alkoi jo lokakuun alussa ja siitä saakka olen kulkenut ilman lomaa töissä. Joulun pyhiä en laske vapaiksi, kun silloin meillä on niin paljon touhua ison porukan kanssa. Mutta on se parasta vaihtelua työhön. 

Tänään jännätään, kuka se maaliskuun alusta johtaa maata. Vaikka ei taida tänä iltana selvitä kuin kaksi jatkoon menijää. Mukavaa vaali-iltaa kaikille ja pidetään peukkuja, että tulos illalla on mieluinen. 

Oi ihana marraskuu

Oi sinä ihana marraskuu. Tänä vuonna ollaan saatu nauttia lumesta ja pakkasistakin marraskuussa tavallista enemmän. Lastenlapset ehtivät rakentelemaan lumikissan ja -linnan pihallemme. Toki ne menetti lauhojen säiden kera muotonsa. Olivat kuitenkin hetken ilona mummille. Ja se rakentamisen riemu oli ihanaa katsottavaa, kun pappa, vävy ja kuusi eri-ikäistä lastenlasta touhusi lumihommissa tovin aikaa. Kyllä mummin tekemä ruoka maistui ulkoilun jälkeen. 

Tiedän, että moni ei pidä marraskuusta kovinkaan paljoa, mutta minulle se on mieluinen kuukausi. Marraskuulle ajoittuu niin monenlaisia alkuja ja odotuksia. Jos lokakuussa ei ole satanut ensilunta, niin yleensä se marraskuussa näyttäytyy. Iloitsen kuin pieni lapsi ensimmäisistä lumihiutaleista ja tämä perinne näkyy jatkuvan tyttärilläni. Heti, kun ensimmäiset hiutaleet tippuu, alkaa tippua myös kuvaviestejä kännykkään ja pettymyksen huokauksia, jos joku ei ole vielä saanut lunta. Ensihiutaleista alkaa myös minun joulun odotus. Se on kuin lupaus, että nyt saa aloittaa. Ainakin ulos lyhtyyn sytytän kynttilän ja seuraavaksi autotallin kuisti saa jouluvalot. Siitä sitten pikkuhiljaa lisäilen jotakin pientä, kunnes joulukuun alussa annan luvan itselleni räväyttää kaikki koristeet esille. Mutta kuusi tuodaan pirttiin vasta aatonaattona.

 

 

Äidilläni oli syntymäpäivä ensimmäinen päivä marraskuuta, joka oli meillä myös yksi tärkeä päivä. Vaikka syntymäpäiviä ei juhlittu, oli tämä päivä alku marraskuulle. Edelleenkin kalenterissani lukee tuona päivänä "äiti 97v. " vaikka äidin kuolemasta on jo yli kaksikymmentä vuotta. Lapsena olimme jo alkaneet naapurin lasten kanssa harjoittelemaan pikkujouluohjelmia. Marraskuun edetessä jännitys sen kuin tiivistyi, kun joulukuu läheni. Tuolloinkin marraskuussa oli paljon kaikkea mukavaa lapsen silmin nähtynä ja koettuna. Kelkat ja sukset haettiin rattoritallista esiin heti, kun maa oli valkeana eikä kukaan kieltänyt, ettei niitä voi vielä esille ottaa. Oli tuttua ja turvallista leikkiä pihalla, kun navetan ikkunasta paistoi hentoinen valo ja tiesi äidin siellä hoitavan lehmiä. Välillä käytiin navetassa lämmittelemässä ja viemässä heiniä lehmien eteen.

 

 

Tänävuonna isänpäivää juhlittiin puolison kanssa kahdestaan, kun lasten perheissä sairasteltiin. Ostan puolisolleni isänpäivälahjan kiitollisena yhteisistä lapsistamme, joiden hoitoon ja kasvatukseen hän on osallistunut tasapuolisesti. Koskaan ei ole huolettanut jättää lapsia isän vastuulle, kun olen ollut kotoa pois. Joskus toki lapset huokaisivat helpotuksesta, kun tulin kotiin, kun tiesivät "kurin" hieman höllentyvän. Me äidit joustetaan helpommin nukkumaanmenoajoista ja iltavilliinnytään yhdessä lasten kanssa. Tänä vuonna ostin miehelleni lahjan, joka tyypillisesti ostetaan perheen äideille. Ostin puurokattilan, kun hän meillä nykyään aamupuuron keittää. 

 

 

 

Aika on rientänyt kuin siivillä tämän marraskuun aikana. Paljon on mahtunut tähän kuukauteen asioita. Joulukortti askartelut aloitin, mutta en ole ehtinyt niihin niin kovasti paneutua kuin ennen. Lastenlapsille on adventtikalenteripaketit hommattu ja yhtä perhettä lukuunottamatta toimitettukin. Aikuisten kalenteripaketti pitää vielä toimittaa saajalleen.

Työkokeilu on jatkunut ja tuntunut hyvältä. Kilpirauhasen syöpätutkimukset on tehty, mutta tulokset tulee joulukuussa. Uskon vahvasti, että syöpä on selätetty. Se gammakuvaus kyllä ahdisti, mutta sain onneksi pyynnöstä rauhoittavan lääkkeen, jonka avulla selviydyin.

Ja nyt, kun marraskuu on loppusuoralla, ehti vielä koronakin iskeä kyntensä minuun. Tauti on kyllä ollut melko äkäinen, mutta tästäkin selvitään. Harmillisesti jouduin jättämään rakkaan ystäväporukan pikkujoulut taas väliin. Parin päivän päästä työterveyslääkäri on luvannut kysellä työ kuulumisiani ja jatko suunnitelmiani. Aion vastata kyllä työhön paluuseen, kun saan tehdä työni osa-aikaisesti.

Joulukuussa on paljon touhua vielä ja terveysrintamallakin tapahtuu. Opiskellessani sairaanhoitajaksi oli tavoite terveyttä kaikille vuoteen 2000. Siinä opuksessa sanottiin, että terveys ei ole sairauden puuttumista. Ihminen, jolla on jokin sairaus, voi kokea itsensä sairaudesta huolimatta terveeksi. Siltä minustakin on alkanut nyt tuntua.

Syyskuussa saimme suruviestin puolisoni veljen yllättävästä poismenosta. Alla oleva runo syntyi hänen muistokseen. 

Suon lempeä laulu soi, 

Hän ei ole enää täällä, 

hiljainen kulkija on mennyt pois. 

Joen hiljaisen virran laineilla, 

suru suuri nyt liikkuvi vain, 

hiljainen kulkija on mennyt pois. 

Kotipellot ja metsämaat, 

kaipaavat tuttua vaeltajaa, 

hiljainen kulkija on mennyt pois. 

Niin hiljaa hän eli elämän,

niin hiljaa lähti hän pois, 

kunpa tyyntä rauhaisaa unensa ois.

Työläisen arkea

  En minä suuria tehnyt, ihan pieniä vaan,

en koskaan päässyt suurta juhlimaan,

mutta joskus, joskus se pienikin huomataan.

Antoi Luoja tehtävän arvokkaan,

katso sydämelläsi maailmaa,

katso tarkasti jokaista kulkijaa.

Älä sulje silmiäs milloinkaan,

älä edes silloinkaan,

jos näet kurjuutta, pahuutta vaan.

Tartu silloin käteen kaikista pienimpään,

anna rakkautta, rakkautta aina vaan,

Se saa pienenkin suureksi kasvamaan.

Huonoilla teillä kulkevaan,

luo katse lempeä rauhoittamaan,

kaikki järjestyy aikanaan.

Pysähdy vanhus myös kohtaamaan,

ole lohtuna viime matkallaan,

sitä koskaan et tule unohtamaan.

Siinä ihmisyytesi punnitaan,

miten heikoimmat ihmiset kohtaatkaan,

kuinka rakkautta elämässäsi jaat,

silloin pääset suurta juhlimaan. 

 

Tervehdys täältä työkokeilijalta. On kulunut jo kuukausi, kun olen tänne viimeksi kirjoittanut. Työssäkävijän kiireet ovat ottaneet minut valtaansa vaikka teenkin lyhennettyjä päiviä. Vitsailin kyllä töihin palatessani, että nyt varmaan elämä rauhoittuu ja kiire hellittää. Sitähän sanotaan, että eläkeläisillä on aina kiire. No eipä oikein ole hellittänyt kiire, mutta jotenkin elämä on saanut uuden rytmin ja tykkään siitä.

 

Teitähän tietysti kiinnostaa, miten minulla on töissä mennyt ja tykkäänkö käydä töissä. No kyllä olen tykännyt palata työelämään. Toki minulla on ollut nyt vähän kuin kuherruskuukausi menossa. Yllättävästi aamu-unisena ihmisenä onkin ollut kohtuullisen helppoa lähteä työpaikalle vaikka sitä epäilin. Minulla on lupa tehdä myös etänä töitä, mutta olen vain muutamana päivänä tehnyt näin. Mielestäni päivä rytmittyy työhön ja vapaa-aikaan paremmin, kun lähtee töihin ja palaa töistä. 

Ja parasta työpaikalla on hyvät työkaverit. Ensimmäisinä päivinä olin kuin peura ajovaloissa ja poukkoilin kyselemään sieltä ja täältä neuvoja aloitukseen. Tietokoneet eivät pelittäneet alkuun ja salasanat tulivat tipahdellen. Kieltämättä olin vähän kärsimätönkin, kun asiat eivät itselläkään sujuneet, kuten olin ajatellut. Olin kuitenkin ollut melkein viisi vuotta pois työelämästä ja kokenut monenlaisia "pikkujuttuja" siinä välissä, niin ei kukaan varmaan olettanutkaan, että tulen suoraan remmiin mukaan. Se tunne oli vain itselläni.

Nyt, kun on oppinut pelaaman koneen ja ohjelmistojen kanssa, niin voin keskittyä paremmin työnsisältöön. Olen vastaamassa neuvonta- ja palveluohjauksen puhelimeen ja kysymyksiä satelee laidasta laitaan. Avuton olo on kyllä usein, kun niin monet asiat ja kriteerit ovat Pohteen myötä muuttuneet. Onneksi on työkaverit, joilta saa apua ja neuvoja. Ja miten paljon se lämmittää mieltä, kun pystyy auttamaan ihmisiä. Puhelimen toisessa päässäkin löytyy hyvin ymmärrystä uudelle ihmiselle, että aina vastaus ei tule kuin apteekin hyllyltä vaan joudun selvittelemään asioita ja soittamaan takaisin.   

Tämä neljän tunnin työpäivä on minulle juuri sopiva. Työpäivän jälkeen jaksaa vielä jotakin touhuta kotona ja ehtii ottamaan päväunetkin. Toki loppuviikosta huomaan väsymyksen lisääntyvän. Jospa tilanne paranee ajan kanssa. Harmittaa ainaostaan se, että työkokeilun aikana ei voi kokeilla tehdä esim. kolme tai neljä päivää viikossa vähän pitempiä päiviä ja loppuviikko vapaata. Se voisi olla minulle vielä parempi niin ehtisi palautua paremmin työviikosta.   

Päällimäisenä tunteena on kiitollisuus tästä mahdollisuudesta ja toive, että kunpa pysyisin nyt terveenä. Syöpäkontrolli on tulossa ja kuten me suomalaiset usein ajatellaan, että kun kaikki on hyvin, niin ei tämä voi jatkua näin. Joku paha tietysti vaanii nurkan takana. Pitää vaan nyt opetella ajattelemaan, että jospa se onkin hyvä, joka nurkan takana vaanii ja uskoa niin. 

Ps. Olen muuten jo laittanut jouluvalot ulos (puoliso ne oikeasti laittoi pyynnöstäni) ja ottanut esiin ensimmäisen joulukoristeen. Jouluradiokin on alkanut kuulumaan, joten tästä on hyvä jatkaa joulua kohti.

Jännän äärellä

 Kotimetsä

 Olen matkalla lapsuuden maisemiin,

uni hellästi matkaan mun laittoi.

Kotimetsiin, kauniisiin rakkaisiin,

kevein mielin matkaani saattoi.

 

Lumi harsollaan peittelee kuuset nuo,

majan juurelleen tahdon laittaa,

kuusenoksat lempeän lämmön suo,

siellä suojassa uni maittaa,

 

Näen kauniina loistavan auringon,

kevätsäteillään valoa luopi,

oma pesä kun juurella kuusen on,

se turvaisan olon suopi,

 

Unen läpi voin kuulla mä kaunoisen,

linnun laulun oksilla puiden,

tunnen poskella tuulen henkäyksen,

äänet kuuluvat herkästi soiden.

 

Kuinka tunnenkaan tuoksun tuon talvisen,

jota lapsena tunsin ma silloin,

kun yhdessä siskojen, veikkojen

me leikittiin metsässä illoin,

Voin melkeinpä kuulla kutsuvan,

rakkaan äidin lapsia luokseen,

tunnen syömmessäin ison ikävän,

silmäkulmassa kyynel juoksee,

En tahtoisi pois tätä unta antaa,

tahdon olla viel´ pienen tovin,

se pienoinen tyttönen kuusen alla, 

jolla kotiin on ikävä kovin.

 

Tänään minusta on tuntunut juuri tuolta kuin runossa kirjoitan; tahtoisin olla se pienoinen tyttönen, joka huolettomana sai leikkiä lapsuuden leikkejä. Mutta nyt pitää tunnustaa, että jännittää enemmän kuin pitkiin aikoihin. Olen tavallaan uuden edessä vaikkakin vanhan äärellä. Olen sopinut lääkärin ja työnantajani kanssa, että lähes viiden vuoden sairausloman ja kuntoutustuella olon jälkeen kokeilen palata takaisin työelämään työkokeilun kautta. Keväällä aloin tätä suunnittelemaan ja juttelin asiasta sydänlääkärini kanssa, että olisiko se mahdollista syksyllä, kun sydän- ja kilpirauhaskontrollit ovat ohitse. Sovittiin, että voin kokeilla maksimissaan osa-aikaista ja fyysisesti kevyttä työtä. Olin ennen sairastumistani tehnyt ikäihmisten, omaishoitajien, leskeytyneiden jne. terveystarkastuksia, ollut muistihoitajana sekä neuvonta ja palveluohjaajana, mitkä sinänsä eivät ole fyysisesti raskasta työtä, mutta vaatii paljon keskittymistä. Työ ikäihmisten parissa on ollut aina minulle mieluisaa, mutta nyt koen terveystarkastukset henkisesti raskaiksi siksi, että se on lähes terapeuttista työtä, kuunnella, kannustaa ja rohkaista raskaissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä jaksamaan eteenpäin, kun omatkin voimavarat ovat rajalliset. 

Varasin ajan työterveyslääkärille huhtikuulla työkokeiluasian eteenpäin viemiseksi. Tällöin sovittiin, että käyn vielä kesäkuussa sydänkontrollissa ja sen jälkeen varaan uudelleen ajan työterveyslääkärille, jolloin laitetaan työkokeiluasia vireille. Sovittiin myös, että otan myös yhteyttä työnantajaani ja varmistan, että työkokeilu on mahdollista. Esimiehen kanssa tavattiin toukokuussa ja hän suhtautui myönteisesti työkokeilun aloittamiseen ja vähän jo mietittiin tulevia työkuvioita työkokeilun jälkeen. Kesäkuussa minulla oli Meilahdessa sydänkontrolli ja todettiin sydämessä olevan kaikki hyvin. Kesäkuun lopussa kävin työterveyslääkärillä työkokeilu asiassa ja päätettiin, että haetaan työkokeilua alkavaksi lokakuun alusta kolme kuukautta, jonka jälkeen aloitan työt osa-aikaisesti, jos työkokeilu onnistuu. 

Täytin Kevalle hakemuksen työkokeilusta ja työterveyslääkäri laittoi lausunnon terveydentilastani. Sain pian myönteisen päätöksen ja varasin työterveyteen ajan kolmikantaneuvottelua varten syyskuun alkupuolelle. Tässä neuvottelussa sovittiin työkokeilun tehtävät ja tavoitteet. Laitoin nämä vielä Kevalle tiedoksi ja lääkäri toimitti muistion neuvottelusta. Lopullinen päätös Kevalta tuli nopeasti ja nyt olen sitten maanantaina 2.10. aloittamassa työkokeilun. Suunnitelmissa on aloittaa neuvonta- ja palveluohjauksessa puhelimeen vastaajana. Koska olen ollut monta vuotta pois työelämästä, joudun alkuun opettelemaan työrytmin, työhön liittyvät asiat, kuten tietokoneen ohjelmat, jotka ovat muuttuneet poissa ollessani, hankkimaan salasanat, avaimet jne. Lisäksi täytyy perehtyä sosiaalipuolen palveluihin, koska kriteerit hoitoon pääsyyn ovat muuttuneet ja palvelun tuottajat ovat lisääntyneet. Paljon asiaa täytyy oppia kolmessa kuukaudessa, mutta pohjat työhön ovat jo olemassa. 

 

 

 

Miltä minusta tuntuu palata töihin? Sen pienoisen tyttösen on nyt aika palata aikuisen rooliin ja sorvin ääreen  vaikka jännittääkin kovasti. Työpaikallani on lähes kaikki ihmiset vaihtuneet ja uusiin tutustumisessa on oma jännityksensä. Myös työrytmiin palaamisessa on haasteensa. Aamut ovat minulle edelleen vaikeita ja nyt pitää rytmi kääntää aamupainotteiseksi. Huolettaa myös se, että miten opin asioita pitkän poissaolon jälkeen. Kaikki tämä jännittää ja huolettaa, mutta myös odotan sitä, että elämään tulee tietty rytmi vaikka koen myös menettäväni tietynlaisen vapauden. Menot täytyy nyt suunnitella viikonlopuille. Onneksi minulla on jäljellä pitämättömiä lomapäiviä, että saan kesällä pitää vähän lomaa.